Seiska: Aki Mannisen ja Ritan avioeroaikeet peruttiin – kutsui vaimoaan ”vanhan miehen Ladaksi”

Televisiosta tutut Rita Niemi-Manninen ja Aki Manninen nousivat eilen otsikoihin parisuhderiidallaan, joka sai Ritan harkitsemaan jopa avioeroa.

Kohu syntyi Ritan julkaistua Instagramissa päivityksen, jossa hän kertoi pariskunnan jäätävästä riidasta liittyen tyttärensä kasvatukseen. Riidan aiheutti lapsen siirtyminen nukkumaan omaan sänkyyn, ja Ritan mukaan asian vesittyi Akin takia, joka otti tytön takaisin parin sänkyyn jo yhden yön jälkeen.

Nyt Aki Manninen kertoi Seiskalle, että riita on saatu sovittua, vaikka hän kutsui vaimoaan ”vanhan miehen Ladaksi”. Akin mukaan kyseessä on vain vertauskuva.

– Rita on sellainen kuin vanhan miehen Lada, joka pihalta lähtiessä aina vähän ruopaisee. Eli niin sanottu ”pihakiukkuinen”, Aki selittää Seiskalle.

Vaikka riita on saatu sovittua, Rita on edelleen järkkymätön kasvatusmetodeista.

– Itse olen vakaasti sitä mieltä, että kun lapsen kasvatukseen liittyen jotain sovitaan, siitä on pidettävä kiinni, Rita sanoo Seiskalle.

Aki ei ole asiasta yhtä tiukkana.

– Meillä on iso sänky, kyllä sinne mahtuu. Vaikka itselläni oli vain puolen metrin tila, kun toisella puolella nukkui tytär ja toisella puolen Putin [perheen koira], otan tästä silti täyden vastuun. Iskä on kaikille kiva, hän sanoo Seiskalle.

Pariskunnalla on yhteinen yritys ja he ovat olleet naimisissa vuodesta 2015 lähtien. Heillä on vuonna 2019 syntynyt tytär Donna.

Lähde: Seiska

Kuva: Instagram

SUOSITUIMMAT

Seiska: ”Ernest Lawson torjui tylysti vaimonsa halailut” TTK-voiton jälkeen – kuvalinkki

Kun Ernest Lawson, 33, ja Anniina Koivuniemi, 26, voittivat sunnuntaina Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailun, tunnelataus purkautui ja Lawson liikuttui kyyneliin yhteishaastattelussa.

Seiska: Suomen surkein kuski -kilpailun osallistuja menehtyi auto-onnettomuudessa

Suomen surkein kuski -tv-ohjelmaan osallistunut henkilö menehtyi viime viikolla liikenneonnettomuudessa. Asiasta uutisoi Seiska. Lehden tietojen mukaan kolari tapahtui Nelostiellä Siikalatvalla....

André Wickström ja Maria Nordin ilmiriidassa junamatkasta: ”V***u sä olet sekaisin” – myös VR puuttui asiaan

Televisiosta tutut stand up -koomikko André Wickström, 45, ja hyvinvointivalmentaja Maria Nordin, 38, ottivat rajusti yhteen Twitterissä. Nordin suivaantui Wickströmin twiitistä,...

Anna: Teresa Välimäki näki lehdestä, että isä oli korjannut sukupuolensa naiseksi – ”Väitti valehtelijaksi”

Televisiosta tuttu julkkiskokki ja Hans Välimäen, 51, ex-vaimo Teresa Välimäki, 46, kertoi Anna-lehdelle, miten hänen välinsä menivät lopullisesti poikki isänsä kanssa.

Seiska: Kaarle Kustaan nenä muuttui violetiksi – kuvalinkki

Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa, 75, otti vastaan kruununprinsessa Victorian, 44, kanssa Ruotsin uuden pääministerin Magdalena Anderssonin, 54, Tukholman Kuninkaanlinnassa järjestetyssä...

Juuri eronnut Olavi Uusivirta suuteli Selviytyjät-finalisti Paul Eliasta lavalla! Katsoja Seiskalle: ”Vaikutti parisuhteen julkistamiselta”

Selviytyjät-kilpailun finaalikolmikkoon sunnuntain 28.11. jaksossa selviytynyt muusikko Paul Elias aiheutti hämmennystä esiintyessään Olavi Uusivirran lämppärinä lauantaina Tampereen Pakkahuoneella.  Sekä Elias että Uusivirta ovat...

Seiska: Sofia Belórf joutui pakenemaan kotoaan hotelliin

Tuoreessa Seiska-lehdessä kerrotaan, että Sofia Belórf oli majaillut viime viikolla useamman päivän yksin Helsingissä sijaitsevassa hotelli Marskissa. Mistään hemmottelureissusta ei ollut ollut...