Seiska: Helena Koivu syyttää julkkisnaista – ”Hän halusi vain maata kaikkien joukkueen jätkien kanssa”


Yli kaksi vuotta sitten NHL-joukkue Minnesota Wildin entinen pitkäaikainen kapteeni Mikko Koivu, 38, haki yksin avioeroa Suomessa virolaisesta vaimostaan Helena Koivusta (o.s. Kipper), 34. Pian sen jälkeen Helena haki avioeroa Yhdysvalloissa. Eron syyksi Helena ilmoitti Mikon uskottomuuden.

Erosta on nyt kiistelty yli kaksi vuotta, eikä asia ole vieläkään selvinnyt. Kiistakapulana on, kumman maan oikeudessa ero käsitellään ja missä täten Mikon miljoonaomaisuuden mahdollisen jakamisen selvitys tapahtuu. Parilla on avioehtosopimus, mutta Helena sanoo tulleensa painostetuksi siihen, jolloin se ei olisi hänen mukaansa pätevä.

Mikko Koivu ansaitsi NHL-uransa aikana noin 70 miljoonaa dollaria (61,5 miljoonaa euroa).

Yhdysvaltalaisten oikeusasiakirjojen mukaan Helena on vaatinut Mikolta muun muassa kuukausittaista 20 000 dollarin (noin 17 600 euroa) tukea ”kotitaloudellisiin kuluihin”.

Eilen Seiska uutisoi, että Helena on aktivoitunut yksityisellä Instagram-tilillään vihjaamalla erään tunnetun yhdysvaltalaisen mediapersoonan tuhonneen avioliittonsa.

Seiskan mukaan Helena yhdistää julkaisuissaan julkkisnaisen erilaisiin kodinrikkojaan liittyviin teksteihin, kuviin ja meemeihin.

– Hän halusi vain maata kaikkien joukkueen jätkien kanssa. ”Kristitty nainen”? Oikeasti, Helena kirjoitti Seiskan mukaan erään kuvan yhteydessä nauruemojin kera.

Useiden ryöpytysjulkaisujen jälkeen Helena Koivu totesi antavansa ”karman tehdä loput”.

Lähde: Seiska

Kuva: Instagram

SUOSITUIMMAT