Seiska: Johanna Tukiainen erosi lapsensa isästä – ”Tunnen vetoa Veijoon”


Tukholmassa ”Pauliksi”, 48, kutsutun miehensä ja yhteisen lapsensa kanssa asuvan kohublondi Johanna Tukiaisen, 43, mieskuviot hämmentävät naisen seuraajia.

Tukiainen ei tunnu osaavan päättää, ollako Paulin vai entisen kihlattunsa, Loviisassa asuvan Veijo Lallin, 60, kanssa.

Jokin aika sitten Tukiainen muutti Facebookissa parisuhdestatuksensa leskeksi, jolloin alettiin ihmetellä oliko Paul kuollut. Tukiainen kuitenkin selitti Seiskalle tehneensä tempun vain ärsyttääkseen Paulia.

Riidat sovittiin ja pari suunnitteli menevänsä tulevana syksynä naimisiin, mutta nyt Tukiainen kertoo Seiskalle, ettei ole enää yhdessä Paulin kanssa.

– Minun pitää ajatella tytärtäni. Suhteemme ei vain toiminut.

Tukiainen vietti viime kesänä aikaa Suomessa Veijo Lallin kanssa, joka Seiskan mukaan selvästi jumaloi häntä. Lehti uutisoi, että Tukiainen ”tuntee vetoa Veijoon” ja viihtyy taas tämän vierellä.

– Harmittaa tietysti, että häät Paulin kanssa peruuntuivat. Tässä ei ollut kuitenkaan mitään muuta vaihtoehtoa, hän selvittää Seiskalle.

Albanialaissyntyinen Paul kärsi viime vuonna vankeustuomion Tukiaisen pahoinpitelystä ja huumausainerikoksista.

Lähde: Seiska

Kuva: YouTube

SUOSITUIMMAT