Seiska julkaisi kuvat Dannyn mysteeriblondista


Seiska uutisoi viime viikolla musiikkineuvos Ilkka ”Danny” Lipsasen, 77, erikoisesta käytöksestä Raumalla.

Laulaja oli hakemassa Rauman linja-auton vierestä silminnäkijän mukaan ”huomattavan hyvännäköistä” mysteeriblondia, joka ei kuitenkaan ollut Dannyn puoliso Erika Vikman, 27. Tilanteen teki vielä mystisemmäksi se, että kun Danny huomasi silminnäkijän kännykkäkameransa kanssa, hän ei noussutkaan autosta eikä auttanut kaunotarta laittamaan suurta matkalaukkua takaluukkuun.

– Mielestäni se oli hyvin erikoista, koska siitä tuli salailumainen fiilis. Jos kyseessä olisi ollut vaikkapa joku Iso D:n tuttu, niin miksi hänen piti näin piilotella? silminnäkijä ihmetteli Seiskalle.

Nyt Seiska on julkaissut nettivisuillaan silminnäkijän ottamat kuvat tilanteesta. Silminnäkijän mukaan Danny kurvasi kovalla kiireellä paikalta heti, kun näyttävä mysteeriblondi oli autossa.

– Hän teki näyttävän U-käännöksen sulkuviivan päältä ja häipyi horisonttiin renkaat ulvoen. Kovasti näytti olevan kiire jonnekin, kenties kesäpaikalleen.

Kuvista päätellen naisen vaaleat hiukset muistuttavat Vikmanin hiuksia, mutta silminnäkijän mukaan hän ei ole kasvoiltaan yhtään Vikmanin näköinen.

Dannyn ja Vikmanin suhteen tilasta alkoi liikkua huhuja alkukeväästä, kun kävi ilmi, että Vikmanilla on ollut 2019 kesästä lähtien oma asunto Tampereella. Vikmanin mukaan asiassa ei ole mitään ihmeellistä ja että hän asuu molemmissa osoitteissa. Pari on ilmoittanut aikovansa viettää mökkikesää Raumalla, jonne hänen nyt arveltiin menneen mysteeriblondin kanssa.

Lähde: Seiska

Kuvat: Instagram

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommentti
Kirjoita tähän nimesi

SUOSITUIMMAT

Mikko Alatalon lapsenlapsi pyrkii Miss Suomeksi – katso kuva!

Miss Suomi -kilpailun semifinalistit julkistettiin 7. kesäkuuta Helsingissä. Jatkoon pääsi 20 kaunotarta. Heidän joukossaan on muun muassa Mikko Alatalon...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Tunnistatko tätä autoa tai polkupyöräijää? Poliisi julkaisi kuvia

Poliisi pyytää kansalaisten apua perjantaina 26.toukokuuta Eurassa tapahtuneeseen koruliikkeen murtoon liittyen. Tapahtumayönä valvontakameran videoihin on tallentunut pyöräilijä ja pakettiauto.

IS: Lauri Tähkä on saanut syytteen seksuaalirikoksesta

Laulaja-lauluntekijä Lauri Tähkä, oikealta nimeltään Jarkko Suo, 49, on saanut seksuaalirikoksesta syytteen ja sen rikosnimike on pakottaminen seksuaaliseen tekoon.

Renny Harlin suloisessa yhteiskuvassa Coco-tyttärensä kanssa

Hiljattain elokuvaohjaaja Renny Harlin, 64, muutti perheineen Floridan Miami Beachille. Viime lauantaina Renny lisäsi sometililleen kuvan, jossa hänen vierellään on pieni Coco-tytär,...

Syötkö jotain näistä lääkkeistä – varo!

Tuntuuko että ihosi on tavallista herkempi auringolle? Paloitko? Voi olla, että lääkeaineesi herkistää auringonvalolle. Tiettyjen lääkeaineiden kanssa tulee olla...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

KK: Sisko paljastaa Kikan todellisen kuolinsyyn

Kikan sisko Kati Lahti palaa Kodin Kuvalehden haastattelussa vuonna 2005 menehtyneen laulajan viimeisiin hetkiin. Hän korostaa, että asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje