Seiska: Stefan Thermanin hurjat juhlat – jakoi tuhansia euroja TIS-Melissalle ja Sofia Belórfille, joka ei ollut edes paikalla


Stefan Thermanin biletys Sofia Belórfin kanssa ilmamn häntä on jatkunut hurjalla tahdilla. Martina Aitolehti erosi Thermanista pääsiäisenä Belórfia syyttäen ja Belórf oli eronnut sitä ennen Niko Ranta-ahosta, joka voi saada 13 vuoden vankeusrangaistuksen myöntämistään huume- ja dopingiroksista Katiska-vyyhdissä. Myös Belórfia syytetään Katiska-jutussa rahanpesusta ja huumerikoksesta.

Therman ja Belórf kiistivät ensin romanssin, mutta ovat viettäneet aikaa ja bilettäneet tiiviisti yhdessä sekä osoittaneet toisilleen rakkautta somessa. Aitolehti yllätti heidät nimissään olevasta asunnosta Helsingin Eiranrannasta, jossa oli myös Belórfin tavaroita ja koira.

Therman ja Belórf ovat juhlineet näyttävästi yhdessä, mutta toissa viikon torstaina Therman biletti ilman Belórfia erään liikemiehen asunnolla, jossa oli myös mm. Temptation Island Suomi -sarjasta tuttu ja sittemmin pornotähdeksi siirtynyt Melissa Sten.

aikuisviihde-tähti-melissa
Melissa Sten. Kuva: Nelonen / Lars Johnson Photography

Seiskalle kerrottiin, että Therman viihtyi illan aikan hyvin Stenin kanssa ja oli kieltänyt kertomasta naisen mukanaolosta Belórfille. Sten ihmetteli kieltoa Seiskalle, sillä hänen mukaansa mitään ei tapahtunut: ”Näytin ainoastaan tissini pojille.”

Seiskan mukaan Therman innostui bileissä myös uhkapeliin tunnetun ravintoloitsijan kanssa.

– Stefu ja liikemies heittivät noppaa. Suuremman numeron saava nettoaisi 10 000 euroa, ja Stefu voitti uhkapelin, Seiskalle kerrottiin.

Seiskalle kerrottiin, että Therman ei ottanut koko voittoa itselleen, vaan ohjeisti liikemiestä maksamaan potista Stenille 2 000 euroa ja Belórfille 3 500 euroa.

– Kovasti porukka jäi ihmettelemään, mistä hyvästä Melissa sai rahat, Seiskalle hämmästeltiin.

Belórf esitteli Instagramissa heti seuraavana päivänä tyytyväisenä uutta käsilaukkuaan. Hänellä on nähtävästi ollut vajausta sen jälkeen, kun Ranta-ahon siskot kävivät hakemassa pois Ranta-ahon hänelle antamia luksuslaukkuja.

Lähde: Seiska

Ylin kuva: Instagram

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommentti
Kirjoita tähän nimesi

SUOSITUIMMAT