Seiska: Suvi Teräsniskan aviokriisistä leviää surullisia väitteitä


Fanit ovat olleet jo pidemmän aikaa huolissaan Suvi Teräsnista. Kansan rakastama laulaja ilmoitti ensin peruvansa kaikki keikat lähikuukausilta.

Seuraavaksi huomio kiinnittyi Suvin Facebookissa julkaisemiin kymmeniin myynti-ilmoituksiin. Vaikutti siltä, että laulaja tekee kotonaan jonkinlaista tyhjennystä. Viimeistään tässä vaiheessa monet ryhtyivät pelkäämään, että Suvin ja hänen aviomiehensä Simon liitto on jälleen kriisissä.

Suvi kertoi Vain elämää -ohjelmassa hyvin avoimesti parisuhteestaan. Vuonna 2021 ongelmat oli kuitenkin saatu selätettyä parisuhdeterapian avulla.

Nyt kulisseista kuuluu jälleen surullisia väitteitä.

– Suvin mukaan puoliso pitää häntä ja hänen jaksamistaan itsestään selvänä asiana, eräs laulajan lähipiiriin kuuluva henkilö muotoilee Seiskalle.

SUOSITUIMMAT

Seiska: Roope Salmisen kähmiminen laivalla sai katsojat hämmästymään – kuvalinkki

Roope Salminen esiintyi viime sunnuntaina Koirat-yhtyeensä kanssa. Baltic Princessillä. Jossain vaiheessa Roope esitti myös yhteiskappaleen tyttöystävänsä Evelinan kanssa. –...

Nyt puhuu Jethro Rostedt itse – Seiska: ”Yritys ei ole missään syöksykierteessä”

Jokin aika sitten Jethro Rostedtin liikekumppani Timo Moilanen teki Facebookissa julkisen vuodatuksen. Bisnesmies antoi ymmärtää, että Jethron 40 prosentin osuus Aninkaisten kiinteistövälitys...

Suvi Teräsniska teki koskettavan somepäivityksen

Viime kuun puolivälin tienoilla uutisoimme, että laulaja Suvi Teräsniska, 33, on perunut yllättäen esiintymisiä tässä ja ensi kuussa. Sitten...

Vartijoiden käsiin menehtyneen naisen viimeisistä hetkistä uutta tietoa

Poliisi on tänään tiedottanut Espoossa Iso Omena -kauppakeskuksessa tapahtuneen kuolemantapauksen tutkinnan etenemisestä. Poliisi on nyt kuulustellut toistamiseen miestä, joka pyysi turvallisuusalan työntekijät...

Mallikaunottaren jätti-implantti räjähti – katso hämmentävä kuva

Kanadalaisen glamourmallin Mary Magdalenan kohtalo toimii varoittavana esimerkkinä kauneuskirurgiasta. Marylle tehti ensimmäiset operoinnit jo 18-vuotiaana. Sittemmin hän jäi leikkauksiin...

Seiska: Uupunut Danny lähti pitkälle lomalle Helmin kanssa – kertoi asian taustoista

Musiikkineuvos Ilkka ”Danny” Lipsanen, 80, lomailee paraikaa Thaimaan lämmössä, jossa on ollut jo tammikuun puolesta välistä asti. Matka kestää tämän kuun loppuun.

Harri Syrjänen laittoi hampaansa uuteen uskoon – katso kuvat muutoksesta

Julkkiskokki Harri Syrjänen kertoo Instagramissa käyneessä isossa hammasremontissa. Mies on kuulemma haaveillut muutoksesta jo pidemmän aikaa. Lisäksi Syrjäsellä on ollut kaikenlaista vaivaa...

IS: Pekka Pouta loukkaantui vakavasti – ainakin 2 kk sairauslomalla

Suosikkimetereologi Pekka Poutaa ei tulla näkemään ruudussa pitkään aikaan. Pouta kertoo Iltasanomille kaatuneensa pahasti viime perjantaina. – Sääriluuni meni...

Suosikkimissi Mira Salo, 41, löysi rakkauden – katso yhteiskuva

Monien mielestä kautta aikojen kauneimpiin misseihin kuuluva Mira Salo on mennyt kihloihin. Vuoden 2004 Miss Suomi kertoi iloiset uutiset Instagramissa.

Anna Puu julkaisi someen kuvan – sai raskausspekulaatiot liikkeelle

Laulaja Anna Puu, 41, teki sometililleen postauksen, jossa oli Baltic Princess -laivan vessasta otettu kuva keikan jälkeen. Hän kirjoitti julkaisun yhteyteen näin...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje