Syyttäjä: Tytti Yli-Viikari käytti virka­matkojensa palkinto­pisteistä lähes 6 000 euroa omiin menoihin – perhelentoja mm. New Yorkiin ja Pariisiin


VTV:n entistä pääjohtajaa Tytti Yli-Viikaria syytetään virkamatkojen lentopisteiden käyttämisestä omiin kuluihin.

Yli-Viikarin oikeudenkäynnissä keskiviikkona 15.12. käsitellään syytteitä virkavelvollisuuden rikkomisesta ja maksuvälinepetoksesta.

Selvityksessä on virkalennoista vuosina 2016-2020 kertyneiden Finnair Plus -palkintopisteiden käyttö yksityiskulujen maksamiseen vuosina 2018-2020. Yli-Viikari kiistää kaikki syytteet.

Yli-Viikarin mukaan bonuspisteiden käyttämisen ohjeistus on valtionhallinnossa ”hyvin epäselvä”. Syyttäjä Mari Mattilan mukaan asiasta on selkeä ohjeistus, joka on myös Yli-Viikarille annettu ja että hänen olisi ylijohtajana pitänyt olla siitä selvillä.

Mattilan mukaan Yli-Viikari on käyttänyt 460 787 virkamatkoista kertynyttä pistettä omiin ostoihin. Käytettyjen pisteiden arvo on syyttäjän mukaan 5 934,94 euroa.

Syyttäjän mukaan pisteitä on käytetty kokonaan tai osin yksityisiin lasten ja aviopuolison lentoihin muun muassa New Yorkiin, Brysseliin, Manchesteriin ja Pariisiin. Syyttäjän selvityksen mukaan perheenjäseniä on ollut mukana palkintopisteillä maksettuna myös joillakin virkamatkoilla.

– Näkemykseni on, että henkilökohtaisella tilillä olevat pisteet kuuluvat minun henkilökohtaiseen omaisuuteeni, Yli-Viikari sanoi oikeudenkäynnissä.

Yli-Viikari sanoi myös oikeustalolla lehdistölle pitävänsä hyvänä, että asiaa selvitetään nyt oikeudessa, jotta siitä olisi hyötyä muitakin virkamiehiä ajatellen.

Oikeudenkäyntiä seuraavat reaaliajassa mm. Yle, MTV3, Iltalehti ja Ilta-Sanomat.

Kuva: STT Info

EDIT: klo 13.18, lisätty Yli-Viikarin kommentti.

SUOSITUIMMAT

16v Rasmus Takaluoman etsinnöille musertava päätös

Poliisi järjesti tällä viikolla mittavan operaation viime marraskuussa kadonneen Rasmus Takaluoman löytämiseksi. Kadonnutta etsittiin 24.-25. toukokuuta Lapuan keskustasta ja...

Tältä näyttää Erika Vikmanin uusi iäkkäämpi miesystävä – Seiskan kuvalinkki

Erika Vikman on vahvistanut julkisuudessa löytäneensä elämäänsä uuden rakkauden. Laulaja ei ole kuitenkaan halunnut kertoa uudesta rakkaastaan mitään sen tarkemmin, koska kyseessä...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

Oho! Kauniskasvoinen Susanna Laine hakeutuu yllättävään operointiin

Suosikkijuontaja Susanna Laine tuntuu omaavan kaikki klassiseen kauneuteen liitettävät piirteet. Hänellä on symmetriset kasvot, isot silmät, upeat hiukset ja täydellinen hymy.

IL: Tauski Peltonen joutui rajuun liikenneonnettomuuteen

Tauski Peltonen joutui perjantaina 26. toukokuuta rajuun liikenneonnettomuuteen ollessaan matkalla keikkapaikalle. Asiasta kertoo Iltalehti. Autoa oli ajanut Tauskin Jimmy-poika...

Tuija Pehkonen julkaisi pysäyttäviä kuvia sairaalasta – käännytettiin päivystyksestä

Tuija Pehkonen ja hänen puolisonsa Eero Ettala odottavat lasta. Pienokaisen laskettu aika on syksyllä. Suosikkijuontaja onkin julkaissut kevään aikana Intagramissa lukuisia kuvia,...

IL: Vantaalla putosi jälleen henkilö parvekkeelta samassa taloyhtiössä!

Iltalehti uutisoi Vantaan Tikkurilassa torstai-iltana 25. toukokuuta tapahtuneesta onnettomuudesta. Henkilö oli pudonnut kerrostalon neljännessä kerroksessa sijaitsevalta ranskalaiselta parvekkeelta. Itä-Uudenmaan...

Oho! Marinin ex-mies Markus Räikkönen julkaisi yllättäviä kuvia

Sanna Marin ja Markus Räikkönen ilmoittivat hiljattain hakeneensa avioeroa. Kumpikin osapuoli on ikävästä uutisesta huolimatta esiintynyt sosiaalisessa mediassa sangen hyväntuulisena.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje