Taksikuskin epäillään varastaneen vanhuksen maksukortit Espoossa


Poliisi on tänään tiedottanut viime perjantaina Espoossa tapahtuneesta epäillystä varkaudesta. Asianomistajana on iäkäs henkilö.

Vanhus oli tilannut taksin Espoon keskuksessa päästäkseen kotiin. Hän oli maksanut matkan käteisellä. Pian sisälle päästyään vanhus oli saanut puhelun henkilöltä, joka oli väittänyt olevansa taksipalvelun työntekijä. Tämä oli kertonut, että matkan maksaminen ei ollutkaan onnistunut.

Vanhuksen kotiin oli tullut kaksi miestä. He olivat pyytäneet tämän pankki- ja luottokortit, jotta he voisivat käydä hoitamassa maksun auton korttipäätteellä. Miehet eivät koskaan tulleet takaisin.

Vanhuksen mukaan toinen miehistä oli häntä kyydinnyt taksikuski. Toisen miehen hän olisi puolestaan nähnyt juttelevan kuljettajan kanssa noustessaan auton kyytiin.

Kaikeksi onneksi vanhus tajusi tulleensa huijatuksi. Hän soitti hätäkeskukseen ja maksukortit saatiin suljettua ajoissa.

− Omaa pankkikorttia tai muita pankkitietoja ei tulisi antaa toisen haltuun, jos ei voi itse valvoa niiden vastuullista käyttöä. Onneksi tämän tapauksen vanhus huomasi huijauksen nopeasti ja reagoi tilanteeseen oikealla tavalla eli sulkemalla kortit välittömästi ja tekemällä asiasta rikosilmoituksen, kertoo rikoskomisario Katja Rekola.

SUOSITUIMMAT

16v Rasmus Takaluoman etsinnöille musertava päätös

Poliisi järjesti tällä viikolla mittavan operaation viime marraskuussa kadonneen Rasmus Takaluoman löytämiseksi. Kadonnutta etsittiin 24.-25. toukokuuta Lapuan keskustasta ja...

Tältä näyttää Erika Vikmanin uusi iäkkäämpi miesystävä – Seiskan kuvalinkki

Erika Vikman on vahvistanut julkisuudessa löytäneensä elämäänsä uuden rakkauden. Laulaja ei ole kuitenkaan halunnut kertoa uudesta rakkaastaan mitään sen tarkemmin, koska kyseessä...

IL: Tauski Peltonen joutui rajuun liikenneonnettomuuteen

Tauski Peltonen joutui perjantaina 26. toukokuuta rajuun liikenneonnettomuuteen ollessaan matkalla keikkapaikalle. Asiasta kertoo Iltalehti. Autoa oli ajanut Tauskin Jimmy-poika...

Tuija Pehkonen julkaisi pysäyttäviä kuvia sairaalasta – käännytettiin päivystyksestä

Tuija Pehkonen ja hänen puolisonsa Eero Ettala odottavat lasta. Pienokaisen laskettu aika on syksyllä. Suosikkijuontaja onkin julkaissut kevään aikana Intagramissa lukuisia kuvia,...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

Oho! Kauniskasvoinen Susanna Laine hakeutuu yllättävään operointiin

Suosikkijuontaja Susanna Laine tuntuu omaavan kaikki klassiseen kauneuteen liitettävät piirteet. Hänellä on symmetriset kasvot, isot silmät, upeat hiukset ja täydellinen hymy.

Seinäjokinen mies meni mökilleen – kaapista tehty löytö ällistytti, kuva!

Seinäjokinen mies lähti käymään mökillään, jossa oli viimeksi viettänyt aikaa joulun maissa eli pari kuukautta sitten. Kaapista hän löysi...

IL: Nyt puhuu sisäpiiri: Sanna Marinin muuttunut käytös hämmästyttää

Sanna Marinin elämä muuttui pienessä ajassa radikaalisti. Ensin demarit menettivät eduskuntavaaleissa suurimman puolueen paikan. Pari päivää myöhemmin Marin ilmoitti jättävänsä pestinsä puolueen...

IL: Vantaalla putosi jälleen henkilö parvekkeelta samassa taloyhtiössä!

Iltalehti uutisoi Vantaan Tikkurilassa torstai-iltana 25. toukokuuta tapahtuneesta onnettomuudesta. Henkilö oli pudonnut kerrostalon neljännessä kerroksessa sijaitsevalta ranskalaiselta parvekkeelta. Itä-Uudenmaan...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje