Tässä on Dannyn UMK-kappale! Ristiriitainen vastaanotto ”hautajaislaululle”


Musiikkineuvos Ilkka ”Danny” Lipsanen, 78, on mukana tämän vuoden euroviisukarsinnoissa eli UMK:ssa seitsemännellä yrityksellään, kappaleella ”Sinä päivänä kun kaikki rakastaa mua”. Katso musiikkivideo yläpuolelta.

– Teksti on aiheeltaan sellainen, että se ei välttämättä ole tyypillinen euroviisu. Mutta lauluna se on todella suuri, koska se edustaa sellaista näkökulmaa ja teemaa, jota ei oikeastaan kevyen musiikin lauluissa ole aikaisemmin käsitelty, Danny kertoi kappaleesta ennen sen julkaisua.

Kuolemaan keskittyvän kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut Janne Rintala, joka on tehnyt musiikkia myös mm. Arttu Wiskarille ja Dannyn ex-puolisolle Erika Vikmanille.

”Sinä päivänä kun kaikki rakastaa mua” on saanut YouTubessa ristiriitaista palautetta. Kappaletta arvostetaan, mutta sen sopivuudesta euroviisuihin ei olla yhtä mieltä. Maanantaina keskiyöllä julkaistu kappale oli saanut klo 11 mennessä 516 peukkua ylöspäin ja 345 alaspäin.

Kappaletta on kommentoitu ahkerasti eri puolilta maailmaa, niin puolesta kuin vastaan.

– En kyllä Dannyltä ihan tuollaista odottanut. Itse asiassa aika hyvä kappale, koskettava ja pistää miettimään…

– Herranjestas miten antiklimaattinen hautajaisvirsi 😀

– Tämä ei ole vaan laulu vaan taideteos. Jos puhumme laulun laadusta, tässä sitä on. Ei ole väliä näemmekö tämän euroviisulavalla, mutta se, että hän tuntee ja välittää nämä merkitykselliset sanat, tekee tästä kappaleesta suuren ja voimallisen. 12 pistettä!

– Tämä on kaunista.

– Tämä on kamalaa, huono kappale, outo artisti.

– Aika alfa veto tehdä oma (semisti egoistinen) hautajaisbiisi. Olin valmiina itkemään, mut sit tää olikin humoristinen. Mut loppu kuin seinään, harmi.

– Danny osas yllättää kyllä tällä biisillä! Tulee miettiliäs olo kun kuuntelee! Vois olla jopa ihan hyvä valinta euroviisuksi!

– Danny on tehnyt hienon uran mutta ei tämä lähde. Aika kauhea, outo biisi.

– Ymmärrän et jotkut ei tästä pidä, enkä mäkään tätä viisuihin lähettäis mut tässä biisissä on tajuttoman nerokas rakenne. Harvoin kuulee biisiä jossa ei ole kertsiä. Tässä sellainen on ja tää toimii yllättävän hyvin. Tää saattais lopulta jopa itse viisuissa toimiakin aika upeasti kahden bilebiisin välissä, kun tulisikin rauhallinen ja koskettava kappale.

UMK:ssa on tänä vuonna seitsemän ehdokasta ja kilpailukappaleita julkaistaan yksi päivässä. Ennen Dannya on julkaistu kappaleet ”Lie” Oskrilta ja ”I Love You” Teflon Brothers x Pandoralta, jotka voi katsoa alta.

YouTubessa on toistaiseksi saanut eniten näyttöjä Teflon Brothers x Pandora. Tykkäysten ja ei-tykkäysten välisessä suhteessa Oskr on johdossa, Danny selkeästi viimeisenä.

Suomen euroviisuedustaja selviää 20. helmikuuta järjestettävässä UMK-finaalissa. Euroviisut järjestetään Rotterdamissa 18.–22. toukokuuta.

SUOSITUIMMAT

Syksyn sävel -voittaja lohduttomana Hymylle: ”Kuolen pian”

Kaksinkertainen Syksyn sävel -voittaja Kyösti Roth, 69, on kertonut Hymylle traagisesta tilanteestaan. – Minulla on paha keuhkoahtauma, joten en...

Tältä suomalaisten ulkonäköä arvostellut Anu Saagim näyttää nyt – katso tuoreet kuvat

Anu Saagimia ei ole juuri viime aikoina suomalaisissa otsikoissa näkynyt. Muutamia vuosia taaksepäin tilanne oli kuitenkin aivan toinen. Anun...

Kolmivuotiaan käsi irtosi – lääkärien ihmeteko hämmentää, kuvalinkki ei ole herkille!

Kolmivuotiaan pojan onnettomuus on osoitus siitä kuinka paljon ihmiskunnan tulisi olla kiitollinen ja osoittaa suurta kunnioitusta lääketieteelle ja lääkäreille.

Seiska: Johanna Tukiainen joutui pahoinpitelyn uhriksi

Seiska uutisoi Ruotsissa Attundan käräjäoikeudessa annetusta tuomiosta. Johanna Tukiaisen on-off-miesystävä Veijo Lallin todettiin syyllistyneen Johannan pahoinpitelyyn sekä vahingontekoon. Lalli,...

Keskisen kyläkaupassa ja S-kaupoissa myyty tuote vedetty myynnistä

Ruokavirasto on ilmoittanut Keskisen kyläkaupassa ja S-ryhmän kaupoissa myydyn tuotteen takaisinvedosta. Kyseessä on Gluteeniton hieno tattarijauho, jota on myyty...

Assi Koivisto, 65, voitti MM-kultaa! Katso video

Assi Koivisto on melkoinen monilahjakkuus. Bisnesmaailmassa näyttävän uran luonut Koivisto on osallistunut jo useamman vuoden menestyksekkäästi painonnostokilpailuihin. Nyt hän...

Apu: Marko Hietala, 56, ja Cami-rakas saivat lapsen!

Nightwish-yhtyeen entinen basisti-kitaristi ja laulaja Marko Hietala, 56, ja hänen vaimonsa Cami ovat saaneet tyttövauvan. Asiasta kertoo Apu-lehti. – Vauva on...

Mikä yhdennäköisyys! Sanna Marin ja Uuden-Seelannin pääministeri näyttävät aivan sisaruksilta – kuva

Pääministeri Sanna Marin, 37, julkaisi eilen Instagram-tililleen kuvia Uuden-Seelannin vierailultaan. Hän kirjoitti postauksen yhteyteen seuraavaa: ”Oli ilo vierailla Uudessa-Seelannissa...

Mihin hävisi Loirin omaisuus? IS: 40 000 euroa velkaa

Muun muassa Iltasanomat on tänään uutisoinut elokuussa menehtyneen Vesa-Matti Loirin julki tulleesta testamentista. Asiakirjoista käy ilmi Loirin jaettavan omaisuuden suuruus.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje