TS: Yli 120 rokotettua sairastunut koronaan Turussa – osalla vakavia oireita


Turun kaupungin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Jutta Peltoniemi kertoi Turun Sanomille tilastoja sairastumisesta koronaan rokotuksen jälkeen.

Peltoniemen mukaan Turussa on saanut rokotteen 48 834 henkilöä, joista reilut 120 on sen jälkeen saanut koronatartunnan.

– Noin neljä prosenttia 3 200 tartunnasta on tänä vuonna ollut Turussa henkilöillä, jotka ovat saaneet yhden tai kaksi koronarokotetta. Valtaosa heistä on saanut vain yhden rokotteen. Eli rokotuksilla nähdään jo tässä vaiheessa suojatehoa, Peltoniemi toteaa TS:lle.

Turun Sanomien mukaan osalla rokotuksen jälkeen tautiin sairastuneista oireet ovat olleet vakavia. Rokotteen suojatehoon vaikuttavat muun muassa saajan ikä ja mahdolliset perussairaudet. Rokotteen on todettu suojaavan varsinkin tehosteannoksen jälkeen erittäin hyvin koronavirustaudin vakavalta ja keskivakavalta muodolta. Peltoniemen mukaan rokotevaste voi kuitenkin jäädä heikommaksi esimerkiksi sellaisilla henkilöillä, joiden immuunivaste on heikko sytostaattihoitojen vuoksi.

– Taustalla olevalla perussairaudella on jonkin verran merkitystä. Alkuvuodesta on rokotettu lääketieteellisiä riskiryhmiä, joilla on esimerkiksi vaikea immunologinen vajavuustila, joten on vaikea sanoa mikä rokotteen tarkka suojateho on tällaisessa tilanteessa, Peltoniemi sanoo.

THL:n ylilääkärin Hanna Nohynekin mukaan yli miljoonasta rokotuksen saaneesta suomalaisesta 781:lla on varmistettu koronatartunta kuluvan vuoden aikana. Heistä 93 oli saanut myös toisen annoksen.

Lähde: Turun Sanomat

Kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT

Seiska: Uutta tietoa Martina Aitolehden ja Stefan Thermanin erikoisesta kuviosta

Hyvinvointivaikuttaja Martina Aitolehti, 40, viihtyy tiiviisti taas eksänsä kohuliikemies Stefan ”Stefu” Thermanin, 35, Hangon tiluksilla. Sen sijaan tilan isäntä Thermania ei...

Jesse Kaikuranta herättää huolta tilapäivityksellään – ”sain lääkäriltä huonoja uutisia”

Laulaja ja pop-muusikko Jesse Kaikuranta sai terveyteensä liittyviä huolestuttavia uutisia lääkäriltä. Mies kertoo tuntemuksistaan somekanavallaan julkaistussa kuvassa. – Mä...

Tältä Janni Hussi näytti teinityttönä – katso!

Juontaja, yrittäjä ja sisällöntuottaja Janni Hussi, 31, julkaisi muutama päivä sitten Instagram-tililleen kaksi kuvaa, joista ensimmäinen on otettu hänen nuoruusajoilta.

Seiska: Muusikko Leri Leskinen hakee avioeroa – Kristiina-puoliso tilitti pettämisestä

Vain elämää -sarjassa kapellimestarina toimiva Leri Leskinen, 55, hakee vaimostaan avioeroa kertoo Seiska. Monet luulivat, että jätetty osapuoli olisi...

Seiska: Martina Aitolehdellä ja Stefan Thermanilla hämmentävä kuvio

Hyvinvointivaikuttaja Martina Aitolehti, 40, on nähty viime aikoina eksänsä kohuliikemies Stefan ”Stefu” Thermanin, 35, tiluksilla Hangossa. Asiasta uutisoi Seiska. Tämän...

IL: Näin Olli Lindholmin patsaan tekijä vastaa murskakritiikkiin

Olli Lindholmin näköispatsas paljastettiin viime viikon perjantaina. Legendaarisen Yö-yhtyeen nokkamiehen muistomerkki komeilee Pomarkussa sijaitsevassa taidepuistossa. Patsaan on veistänyt moottorisahataitelija...

Näistä kolmesta oireesta voit tunnistaa sydämen vajaatoiminnan

Sydämen vajaatoiminta johtuu siitä, että sydän ei pysty pumppaamaan verta elimistöön niin voimakkaasti kuin olisi tarve. Tämä sairaus on yleistä 70-vuotiailla ja...

Anna Puu kävi pistoshoidossa – laukoo Seiskassa arvostelijoilleen: ”Haistakaa nyt…”

Anna Puu kertoi hiljattain Instagramissa käyneensä pistoshoidossa. Laulaja oli halunnut tasoittaa kaulassaan ollutta juonnetta, joka oli häirinnyt häntä jo vuosia.

Tältä näyttää Michael Monroen Johanna-vaimo – katso kuva

Michael Monroe ei juurikaan tuo yksityiselämäänsä julkisuuteen. Rokkikukko on kuitenkin tehnyt romanttisen poikkeuksen hääpäivän kunniaksi. Michael on julkaissut Instagramissa...

Autoilijoita odotti melkoinen yllätys lauantaiaamuna Rovaniemellä

Hätäkeskukseen ilmoitettiin lauantaiaamuna, että useampi auto oli joutunut ilkivallan kohteeksi Rovaniemellä Kuukkelintiellä. Ainakin viidestä autosta oli puhkottu renkaat. Asukkaiden...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje