Turkulainen ravintola ja merimaisemat pääosassa Netflixin kansainvälisessä ravintolasarjassa


Turussa sijaitseva Ruissalon Maininki on näyttävästi esillä kansainvälisen suoratoistopalvelu Netflixin ravintolasarjassa. Näkyvyys Marblemedian tuottamassa, maailmanlaajuisesti perjantaina julkaistussa ohjelmassa järjestyi Visit Finlandin ja Visit Turun yhteistyön tuloksena.

Turun Pursiseuran ravintolana tunnettu Ruissalon Maininki esitellään Unelmien näköalaravintolat (engl. Restaurants on the Edge) -ravintolasarjan toisella kaudella, yhtenä sarjan seitsemästä jaksosta. Turussa viime vuoden kesäkuussa kuvattu jakso on ollut katsottavissa Netflixissä perjantaista 8.5. alkaen.

Turkulainen-ravintola-pääosassa-Netflix-sasarjassa

Sarjassa kolme ravintola-alan asiantuntijaa uudistaa erilaisia ravintoloita ympäri maailmaa. Yhteistä kaikille ravintoloille on upea sijainti näköalapaikalla ja niiden tarve uudistumiseen. Ravintoloiden toiminta ja ruokalistan taso kohotetaan upeiden maisemien tasolle designin, sisustuksen ja paikallisen kulttuurin avulla. Sarjan asiantuntijoina toimivat ravintoloitsija Nick Liberato, sisustussuunnittelija Karin Bohn sekä keittiömestari Dennis Prescott.

Meren rannalla vuonna 1917 valmistuneessa rakennuksessa toimiva Ruissalon Maininki tavoittelee ohjelmassa raikkaampaa ilmettä ja pyrkii laajentamaan yleisöään Turun Pursiseuran ravintolasta kaikkien turkulaisten kohtaamispaikaksi.

Turkulainen-ravintola-pääosassa-Netflix-sasarjassa

Ruissalon Maininki on ainoa Suomessa sarjaan kuvattu ravintola. Sarjan muut jaksot kuvattiin Sloveniassa, Kanadan Muskokassa ja Brittiläisessä Kolumbiassa, Yhdysvaltain Neitsytsaarilla, Arizonassa sekä Hawaijilla.

– Olimme onnekkaita päästessämme mukaan sarjaan, joka näkyy miljoonille katsojille ympäri maailman. Siitä tuli kokemus, jota emme unohda koskaan! Ravintolan uusi ilme on upea ja uskomme, että myös asiakkaat rakastuvat siihen, kun pääsemme jälleen avaamaan ravintolan kesäkuun alussa, sanovat ravintoloitsijat Turo Jokinen ja Marina Björkenheim-Jokinen.

Tuotantoryhmän päätyminen Suomeen ja Turkuun on Visit Finlandin ja Visit Turun pitkäjänteisen PR-yhteistyön tulosta. Sarjan kuvaaminen Suomessa tuo merkittävää näkyvyyttä, sillä Netflixillä on maailmanlaajuisesti yli 182 miljoonaa tilaajaa 190 maassa.

– Halusimme tehdä tämän kuvausmatkan järjestelyt yhteistyössä Turun kanssa, sillä tiesimme, että ruokakulttuuri ja ruokaan liittyvät elämykset ovat jo pitkään olleet vahvasti esillä Turun seudun markkinoinnissa, kertoo PR manager Joonas Halla Visit Finlandilta.

Visit Turussa haaste sopivan kuvauspaikan etsimisestä otettiin ilolla vastaan. Kuvausryhmää avustettiin löytämään sopivan ravintolan lisäksi paikallisia toimijoita ja tutustumaan suomalaiseen elämänmenoon sekä paikalliseen ruokakulttuuriin.

– Tuomme markkinoinnissa mielellämme esille Turun upeita ravintoloita ja merellisyyttä, joten tartuimme ilman muuta tähän upeaan mahdollisuuteen. Turun seudulta löytyvät ainutlaatuiset meri- ja saaristomaisemat sopivat Turun Pursiseuran ravintolan kanssa kuvauskohteeksi erinomaisesti, sanoo Visit Turun kansainvälisen markkinoinnin päällikkö Lotta Bäck.

Turkulainen-ravintola-pääosassa-Netflix-sasarjassa

Kanadalainen kuvausryhmä viipyi Turussa viikon kesäkuussa 2019. Paikallisena tuotantoapuna heillä oli Twisted Films -tuotantoyhtiö.

Unelmien näköalaravintolat -sarjan toinen kausi julkaistiin Netflixissä perjantaina 8.5.

Lähde: Visit Turku

Kuvat: Facebook

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommentti
Kirjoita tähän nimesi

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Tätä kuvaa Sanna Marin ei halunnut julki – katso kuva jutusta!

HBO Max -kanavalla nähdään pääministeri Sanna Marinin hallitusviisikosta kertova kolmiosainen dokumenttisarja nimeltä Viisi valittua 9. kesäkuuta. Siinä seurataan viiden naisministerin elämää...

Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi bongattiin hyvin yllättävästä paikasta

Olisitko ikinä uskonut, että presidentti Tarja Halonen ja hänen puolisonsa Pentti Arajärvi pitävät tällaisesta musiikista? Pariskunta nimittäin nähtiin sunnuntaina Rammsteinin keikalla Helsingin...

Oho! Antti Tuiskun uusi ura Espanjassa yllättää – tätä hän myy!

Uransa paketoinut Antti Tuisku ei jää makaamaan laakereillaan. Tiedossa on, että hän on opiskellut terapeutiksi, mutta toisenlaistakin bisnestä hän ryhtyy pyörittämään.

Naiset avautuvat Seiskalle Markus Räikkösestä: Outo saunaseikkailumme!

Pääministeri Sanna Marinista eroa tekevä Markus Räikkönen on Seiskan mukaan viettänyt ahkeraa sosiaalista elämää. Seiskalle on avautunut nainen, jonka...

Eevi Teittinen ja Teemu-rakas julkaisivat someen huolta herättäviä päivityksiä

Viime päivinä hyvinvointivalmentaja Eevi Teittinen, 34, ja hänen rakkaansa ex-vapaaottelija Teemu Packalén, 35, ovat tehneet sometileilleen huolestuttavia päivityksiä. Teemu julkaisi Instagramin...

MN: Näin paljon Susanna Penttilä on tienannut OnlyFansista neljän kuukauden aikana

Helmikuussa yrittäjä Susanna Penttilä liittyi OnlyFans-palveluun, johon hän lisää rohkeaa kuvamateriaalia, jota näkee kuukausimaksulla. 50-vuotias Susanna on tienannut edellä...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje