U20 MM-kisat: Leijonat kaatoi Venäjän pronssiottelussa


Leijonajoukkue palaa kotisuomeen pronssisten mitalien kera, kun Venäjä kaatui pronssiottelussa 4–1.

Ottelun ensimmäisessä erässä leijonalauma oli pahan paineen alla, venäläisten hallitessa peliä täysin. Laukaustilasto kuvasi hyvin pelin kulkua, sillä se oli itänaapurille 9-0 erän puolivälissä. Myös avausmaali syntyi kuuden minuutin kohdalla, kun Ilja Safonov lapioi irtokiekon Kari Piiroisen torjunnan jälkeen sisään.

Toinen erä ehti vanhentua reilut viisi minuuttia, kunnes Leijonat tulee tasoihin Anton Lundellin maalilla. Taidokas ohjaus maalin edestä muutti Topi Niemelän ja Matias Mäntykiven pelinrakentelun jälkeen lukemat 1–1:een. Erän lopussa nähtiin pelottava tilanne, kun Eemil Viro ajautui kovalla vauhdilla päin laitaa luistellessaan Lundellin takatolppasyöttöä kohti. Kaikeksi onneksi tilanteesta selvittiin säikähdyksellä.

Kolmannen erän alussa Leijonat siirtyy johtoon, kun venäläispuolustaja sysää kiekon omalla alueella ränniin, josta sen katkaisee Samuel Helenius. Heleniuksen ovela syöttö selän takaa avaa laukaisupaikan 2. erän lopussa kovia kokeneelle Virolle, jonka siniviivavedon ohjaa Ville Petman maaliin ja tilanteeksi 2–1.

Venäläisten peli meni tämän jälkeen itsekkäämpään suuntaan, eikä Leijonilla ollut suurempaa hätää johdon varjelemisessa. Ottelun lopussa kiriä hyydytti myös venäläisten korkeasta mailasta tullut 2+2 minuutin jäähy, jonka suomalaiset lähinnä pelailivat pois aikaa kuluttaen ja ilman riskejä.

Viimeisen kahden minuutin aikana Leijonat osui kahdesti tyhjään maaliin Lundellin ja Juuso Pärssisen toimesta ja loppulukemat sen myötä 4–1.

Kaikesta näki, että mitali maistui hyvältä suomalaisille, sillä haastatteluissa nähtiin pelkästään iloisia ja positiivisia kasvoja pelaajia ja valmennusjohtoa myöten.

Edellisen kerran pronssiset mitalit ripustettiin Nuorten MM-kisoissa Leijonien kaulaan vuonna 2006.

SUOSITUIMMAT

Seiska: Uutta tietoa Martina Aitolehden ja Stefan Thermanin erikoisesta kuviosta

Hyvinvointivaikuttaja Martina Aitolehti, 40, viihtyy tiiviisti taas eksänsä kohuliikemies Stefan ”Stefu” Thermanin, 35, Hangon tiluksilla. Sen sijaan tilan isäntä Thermania ei...

Jesse Kaikuranta herättää huolta tilapäivityksellään – ”sain lääkäriltä huonoja uutisia”

Laulaja ja pop-muusikko Jesse Kaikuranta sai terveyteensä liittyviä huolestuttavia uutisia lääkäriltä. Mies kertoo tuntemuksistaan somekanavallaan julkaistussa kuvassa. – Mä...

Tältä Janni Hussi näytti teinityttönä – katso!

Juontaja, yrittäjä ja sisällöntuottaja Janni Hussi, 31, julkaisi muutama päivä sitten Instagram-tililleen kaksi kuvaa, joista ensimmäinen on otettu hänen nuoruusajoilta.

Seiska: Muusikko Leri Leskinen hakee avioeroa – Kristiina-puoliso tilitti pettämisestä

Vain elämää -sarjassa kapellimestarina toimiva Leri Leskinen, 55, hakee vaimostaan avioeroa kertoo Seiska. Monet luulivat, että jätetty osapuoli olisi...

Seiska: Martina Aitolehdellä ja Stefan Thermanilla hämmentävä kuvio

Hyvinvointivaikuttaja Martina Aitolehti, 40, on nähty viime aikoina eksänsä kohuliikemies Stefan ”Stefu” Thermanin, 35, tiluksilla Hangossa. Asiasta uutisoi Seiska. Tämän...

IL: Näin Olli Lindholmin patsaan tekijä vastaa murskakritiikkiin

Olli Lindholmin näköispatsas paljastettiin viime viikon perjantaina. Legendaarisen Yö-yhtyeen nokkamiehen muistomerkki komeilee Pomarkussa sijaitsevassa taidepuistossa. Patsaan on veistänyt moottorisahataitelija...

Näistä kolmesta oireesta voit tunnistaa sydämen vajaatoiminnan

Sydämen vajaatoiminta johtuu siitä, että sydän ei pysty pumppaamaan verta elimistöön niin voimakkaasti kuin olisi tarve. Tämä sairaus on yleistä 70-vuotiailla ja...

Anna Puu kävi pistoshoidossa – laukoo Seiskassa arvostelijoilleen: ”Haistakaa nyt…”

Anna Puu kertoi hiljattain Instagramissa käyneensä pistoshoidossa. Laulaja oli halunnut tasoittaa kaulassaan ollutta juonnetta, joka oli häirinnyt häntä jo vuosia.

Tältä näyttää Michael Monroen Johanna-vaimo – katso kuva

Michael Monroe ei juurikaan tuo yksityiselämäänsä julkisuuteen. Rokkikukko on kuitenkin tehnyt romanttisen poikkeuksen hääpäivän kunniaksi. Michael on julkaissut Instagramissa...

Autoilijoita odotti melkoinen yllätys lauantaiaamuna Rovaniemellä

Hätäkeskukseen ilmoitettiin lauantaiaamuna, että useampi auto oli joutunut ilkivallan kohteeksi Rovaniemellä Kuukkelintiellä. Ainakin viidestä autosta oli puhkottu renkaat. Asukkaiden...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje