UIT:n kevätrevyy käynnistyy Linnanmäellä ensi viikolla – Johanna Rusanen debytoi revyytähtenä


Uuden Iloisen Teatterin kevätrevyy Kiurusta kesään! alkaa 3. toukokuuta 2022 ja sitä esitetään 11.6. saakka.

Linnanmäen Peacock-teatterissa esitettävässä Kiurusta kesään! -revyyssä visertävät 40 kertaa Jean S -orkesterin tahdissa näyttämötaiteen ja viihteen huippunimet. Mukana on nyt myös ensimmäistä kertaa revyytä tekevä oopperatähti Johanna Rusanen.

UIT:n kevätrevyitä on esitetty Peacock-teatterissa vuodesta 1979 asti. Kolmen vuoden pakollisen tauon jälkeen päästään pian taas tositoimiin. Johanna Rusanen on innoissaan uudesta aluevaltauksesta.

– Olen aina ollut suuri revyiden ihailija, joten lähdin innolla mukaan, kun tilaisuus tuli. On mahtavaa saada työskennellä muiden näyttämötaiteen taiturien kanssa. Saamme sekä esitellä omaa osaamistamme että oppia toisiltamme, Johanna Rusanen sanoo.

– Uudella Iloisella Teatterilla on vahva taidokkaan revyyn tekemisen traditio. Tänä keväänä yleisö saa nauttia uniikista ja erikoisesta yhdistelmästä vauhdikasta musiikillista komediaa – kutkuttavan ajankohtaisin aihein. Esimerkiksi (teatterinjohtaja) Timo Kärkkäisen runoilema oopperapotpuri on todella herkullinen, Rusanen jatkaa.

Johanna Rusanen, kuva: UIT

Kiurusta kesään! -revyyssä lavalle nousevat Johanna Rusanen, Minna Koskela, Jukka Rasila sekä näyttämötaiteiden monipuolisuusihmeet Jutta Järvinen, Johanna Kokko, Petri Bäckström, Lauri Ketonen ja Petrus Kähkönen. Esityksen kruunaa akrobaattisen tanssiparin Ira Oinosen ja Jere Virran notkea taiturointi. Hyvän mielen esityksessä ei ilon tunteita säästellä.

Kevätrevyyn on ohjannut Tiina Brännare, koreografiasta vastaa alan guru Jouni Prittinen ja svengistä Jean S -orkesteri. Kapellimestarina toimii Robert Löflund.

Lähde ja kuvat: UIT

SUOSITUIMMAT