Ulosteensiirrosta toivotaan apua Parkinsonin taudin oireisiin


Suomessa on käynnistynyt uusi tutkimus, jossa selvitetään ulosteensiirron mahdollista vaikutusta Parkinsonin taudin oireisiin. Tautia sairastavilla henkilöillä on usein poikkeava suolen mikrobisto. Toiveena on, että terveen luovuttajan mikrobisto toisi helpotusta sekä motorisiin että ei-motorisiin oireisiin.

Neurologian erikoislääkäri dosentti Filip Scheperjansin mukaan eläinkokeiden perusteella voi odottaa myös sairauden etenemisen hidastumista.

Tutkimukseen osallistuu 48 Parkinsonin tautia sairastavaa potilasta, joilla on todettu suoliston poikkeava mikrobisto. Heille annetaan terveeltä luovuttajalta joko ulosteensiirto tai lumehoito. Potilaiden vointia seurataan vuoden ajan. Ensimmäinen ulosteensiirto toteutettiin Meilahden kolmiosairaalassa 27.huhtikuussa.

Tutkimusryhmän muodostavat Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri , Turun ja Tampereen yliopistolliset keskussairaalat sekä Päijät-Hämeen keskussairaala ja Helsingin yliopisto. Ensimmäisiä tutkimustuloksia on odotettavissa vuoden 2022 lopulla.

SUOSITUIMMAT