Uudenvuoden wieniläiskonsertit viiteen suomalaiskaupunkiin


Wienin filharmonikkojen kuuluisan televisiokonsertin ohjelmistoon pohjautuva konsertti järjestetään tammikuun alussa Helsingissä, Tampereella, Turussa, Jyväskylässä ja Oulussa.

Schönbrunnin Linnanorkesterin parhaista soittajista koostuva kiertuekokoonpano solisteineen esittäytyy perinteisissä Suomen konserteissa jälleen tammikuun alussa kahden vuoden tauon jälkeen. Wienin filharmonikkojen kuuluisan televisiokonsertin ohjelmistoon pohjautuva konsertti järjestetään Helsingissä, Tampereella, Turussa, Jyväskylässä ja Oulussa.

Schönbrunnin Linnanorkesterin nuoria huippusoittajia johtaa Helsingin, Tampereen ja Turun konserteissa Vinicus Kattah ja Jyväskylässä ja Oulussa suomalaisille edellisiltä kiertueilta tuttu Guido Mancusi. Solisteina esiintyvät sopraano Jennifer Lary ja baritoni Michael Havlicek. Wieniläiskonserttien klassinen ohjelmisto pohjautuu Wienin filharmonikkojen vuosittaiseen uudenvuoden konserttiin, joka kerää miljoonayleisöt television ääreen ympäri maailmaa. Kiertuekokoonpanon repertuaari koostuu W.A. Mozartin, Straussin dynastian ja heidän aikalaistensa klassikkoteoksista. Konsertin kappalevalikoima elää hieman vuosittain, mutta päättyy aina komeasti Johan Strauss nuoremman Tonava kaunoinen-wienervalssiin ja Johann Strauss vanhemman Radetzky-marssiin. 

Suomessa uudenvuoden wieniläiskonsertit ovat viihdyttäneet yleisöjä jo yli vuosikymmenen, ja konsertit ovat olleet useimmiten loppuunmyytyjä.

Uudenvuoden wieniläiskonsertit 2022

Schönbrunnin Linnanorkesteri johtajinaan kapellimestarit Vinicus Kattah (Helsinki, Tampere ja Turku) ja Guido Mancusi (Jyväskylä ja Oulu)

Su 2.1.2022 Musiikkitalo, Helsinki klo 14.00 ja 18.00
Ma 3.1.2022 Tampere-talo, Tampere klo 19.00 
Ti 4.1.2022 Konserttitalo, Turku klo 19.00
La 8.1.2022 Paviljonki, Jyväskylä klo 19.00
Su 9.1.2022 Madetojan Sali, Oulu klo 15.00

Liput: Lippupiste ja Ticketmaster

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Mitä ihmettä – onko tässä kuvassa todella Riikka Purra?

Perussuomalaisten pomo Riikka Purra on julkaissut Instagramissa mielenkiintoisen lapsuuskuvan. Tai oikeammin nuoruuskuvan. – Tässä kuvassa olen juuri täyttänyt 15...

Vera Putina on kuollut!

Venäjän presidentti Vladimir Putinin äitinä tunnettu georgialainen Vera Putina on kuollut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Asiasta uutisoivat lukuisat maailman...

Pippa Laukan tytär on äitinsä kaksoisolento – katso upea ylioppilaskuva!

Pippa Laukan tytär pääsi eilen ylioppilaaksi. Pippa on julkaissut Instagramissa kuvan, jossa vanhemmat poseeraavat valkolakitetun tyttärensä rinnalla.- Niin ylpeitä tästä upeudesta, Pippa...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Mitä tälle nuorelle törkeälle mieskuskille pitäisi sinusta tehdä?

Poliisipartio oli suorittamassa nopeusvalvontaa Kuopion keskustan läheisyydessä perjantai-iltana, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos. Partio mittasi tutkalla henkilöautolle nopeudeksi 147 km/h, kun...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje