Varo! Näin salakavalasti halailijavaras toimii – Maurin kultaketju vaihdettiin suoraan kaulasta


Halloota.com kertoi viime viikolla varsinkin Etelä-Suomessa heinä- ja elokuun aikana yleistyneestä valitettavasta ilmiöstä, jossa varkaat käyttävät ns. halaustaktiikkaa.

Uhrilta on esimerkiksi kysytty ajo-ohjeita ja halattu kiitokseksi, jonka jälkeen ystävällinen neuvoja onkin huomannut kultaisen kaulakorun kadonneen kaulasta. Halailua on esiintynyt myös ilman erityistä syytä.

Poliisin mukaan erään uhrin lompakosta napattiin 240 euroa käteistä. Toiselta vietiin pankkikortti ja tililtä katosi 1 200 euroa.

Poliisi muistuttaa, että halailuun ei kannata suostua koronankaan vuoksi, mutta jos joutuu halailijavarkaan uhriksi, poliisille kannattaa ilmoittaa matalalla kynnyksellä.

ILMAINEN TOIMITUS YLI 50 € KASVOMASKITILAUKSIIN!

Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun Suomessa on havaittu salakavalia halailijoita.

Halloota.comin lukija Mauri kertoi omasta kokemuksestaan halailijoiden uhrina kolme vuotta sitten Turussa. Mauri odotti bussia keskikaupungilla, kun häntä lähestyi kaksi naista, mahdollisesti äiti ja tytär.

– Nuorempi rupes kaulalle ja kauppas ”kulta”ketjuu, ei kiinnostanu ku oli itel kaulas. Pääsin kotiin ja ihmettelin, kun mun 8mm aito ketju oli vaihtunut feikkiin, Mauri kertoo.

Mauri kuuli myöhemmin, että varkaat olivat liikkuneet pakettiautolla ympäri Turkua vielä viikon verran, käyttäen samaa halaustaktiikkaa.

Kuvituskuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT

16v Rasmus Takaluoman etsinnöille musertava päätös

Poliisi järjesti tällä viikolla mittavan operaation viime marraskuussa kadonneen Rasmus Takaluoman löytämiseksi. Kadonnutta etsittiin 24.-25. toukokuuta Lapuan keskustasta ja...

Tältä näyttää Erika Vikmanin uusi iäkkäämpi miesystävä – Seiskan kuvalinkki

Erika Vikman on vahvistanut julkisuudessa löytäneensä elämäänsä uuden rakkauden. Laulaja ei ole kuitenkaan halunnut kertoa uudesta rakkaastaan mitään sen tarkemmin, koska kyseessä...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

Oho! Kauniskasvoinen Susanna Laine hakeutuu yllättävään operointiin

Suosikkijuontaja Susanna Laine tuntuu omaavan kaikki klassiseen kauneuteen liitettävät piirteet. Hänellä on symmetriset kasvot, isot silmät, upeat hiukset ja täydellinen hymy.

IL: Tauski Peltonen joutui rajuun liikenneonnettomuuteen

Tauski Peltonen joutui perjantaina 26. toukokuuta rajuun liikenneonnettomuuteen ollessaan matkalla keikkapaikalle. Asiasta kertoo Iltalehti. Autoa oli ajanut Tauskin Jimmy-poika...

Tuija Pehkonen julkaisi pysäyttäviä kuvia sairaalasta – käännytettiin päivystyksestä

Tuija Pehkonen ja hänen puolisonsa Eero Ettala odottavat lasta. Pienokaisen laskettu aika on syksyllä. Suosikkijuontaja onkin julkaissut kevään aikana Intagramissa lukuisia kuvia,...

IL: Vantaalla putosi jälleen henkilö parvekkeelta samassa taloyhtiössä!

Iltalehti uutisoi Vantaan Tikkurilassa torstai-iltana 25. toukokuuta tapahtuneesta onnettomuudesta. Henkilö oli pudonnut kerrostalon neljännessä kerroksessa sijaitsevalta ranskalaiselta parvekkeelta. Itä-Uudenmaan...

Oho! Marinin ex-mies Markus Räikkönen julkaisi yllättäviä kuvia

Sanna Marin ja Markus Räikkönen ilmoittivat hiljattain hakeneensa avioeroa. Kumpikin osapuoli on ikävästä uutisesta huolimatta esiintynyt sosiaalisessa mediassa sangen hyväntuulisena.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje