Vuoden suurin myrsky alkaa tänään? Näin voit vielä ehkäistä vahinkoja kotona tai mökillä


Sääennusteiden mukaan Suomeen voi iskeä jo tänään vuoden toistaiseksi kovin myrsky. Koska mökkeilykausi yhä jatkuu, on vahinkoihin hyvä varautua myös vapaa-ajanasunnoilla ja veden äärellä. Irtonaiset esineet kannattaa laittaa pihoilta varastoon ja varautua sähkökatkoksiin.

Syksyn ensimmäisen kunnon myrskyn ennustetaan rantautuvan Suomeen keskiviikkona. Ilmatieteen laitos varoittaa kovista sateista ja tuulista laajalti maan etelä- ja keskiosissa, ja myös rannikkoalueilla tuuli voi yltää puuskissa myrskylukemiin tänään ja huomenna.

– Pihoilta kannattaa nyt laittaa kaikki irtonaiset tavarat varastoon tai kiinnittää ne siten, ettei tuuli pääse niitä lennättämään. Nykyisin vahinkoja aiheuttavat myös trampoliinit, jotka voivat lentää tuulessa esimerkiksi naapurin pihaan tai rikkoa ikkunoita. Myös pihakalusteet kannattaa nyt laittaa talvisäilöön, sanoo korvausjohtaja Marko Tolonen LähiTapiola Pääkaupunkiseudulta.

Kova tuuli voi kaataa puita, jotka rikkovat niiden alle jääviä rakennuksia tai ajoneuvoja. Näin alkusyksystä myrskyn tuhovoimaa voivat lisätä puissa yhä olevat lehdet, joihin tuulen on helpompi tarttua.

– Jos esimerkiksi puu kaatuu talon päälle tai jää nojaamaan toista puuta vasten, on hyvä kutsua apua paikalle. Toimiin lisävahinkojen välttämiseksi kannattaa ryhtyä mahdollisimman pian, mutta ei oman tai muiden turvallisuuden kustannuksella. Jos kaatunut puu vaurioittaa kattoa ja on vaarana, että rakenteisiin valuu vettä, päälle voi käydä levittämässä pressun, jos sen saa tehtyä turvallisesti.

Veneet kiinni ja mökki mielessä

Moni on pitänyt veneet yhä vesillä syksyn veneily- ja mökkireissuja varten. Kova aallokko ja sadevesi voivat aiheuttaa vahinkoja, joita voi pyrkiä ennaltaehkäisemään ennen myrskyä.

– Jos mahdollista, kannattaa käydä tarkistamassa, että veneen kiinnitykset varmasti ovat kunnossa. Kestävät köydet ja solmut estävät venettä hakkautumasta myrskyssä laituria tai kiviä vasten. Moottoriveneestä voi myös katsoa, etteivät esimerkiksi puunlehdet ole tukkineet veden poistoaukkoa ja tarvittaessa avata sen, sanoo Tolonen.

Myös mahdollisella mökillä myrskyn aiheuttamat vahingot kannattaa käydä tarkistamassa mahdollisimman pian tuiverruksen jälkeen.

– Eniten omaisuusvahinkoja myrkyissä aiheutuu yleensä puunkaatumisista. Myös itse tuuli ja sadevesi aiheuttavat jonkin verran vahinkoja. Jos myrsky iskee alueelle, jossa puut pääsevät kaatumaan sähkölinjojen päälle, voi seurauksena olla pitkiäkin sähkökatkoja. Tällöin pakasteet saattavat sulaa ja lisäksi jännitevaihtelu voi rikkoa elektroniikkaa tai muita laitteita, kertoo korvauspäällikkö Jussi Korpelainen LähiTapiolasta.

Näin ennaltaehkäiset myrskyvahinkoja kotona ja mökillä:

  • Pidä huoli siitä, että talon sadevesikourut vetävät, eivätkä ole tukossa.
  • Ylläpidä rakennuksen kuntoa ja korjaa mahdolliset vauriot saman tien.
  • Selvitä etukäteen, mistä saat katkaistua sähköt ja veden, jotta voit myrskyn iskiessä toimia nopeasti.
  • Kaada pihalta sellaiset puut, jotka voivat kaatuessaan vahingoittaa rakennusta.
  • Siirrä pihan puutarhakalusteet ja muut irralliset esineet esimerkiksi vajaan tai sido ne johonkin kiinteään.

Toimi näin myrskyvahingon jälkeen:

  • Valokuvaa vaurioituneet alueet ennen raivaustöitä. Kuvissa tulisi näkyä yleiskuva vakuutetusta omaisuudesta sekä lähikuvia vaurioituneesta omaisuudesta.
  • Sähkökatkon sattuessa pidä pakastin suljettuna. Elintarvikkeet säilyvät tällöin vahingoittumattomina useita tunteja.
  • Otettuasi kuvat, aloita rakennuksen suojaaminen mahdollisimman pian. Poista rakennuksen päälle kaatuneet, nojaavat tai kaatumisvaarassa olevat puut. Pyydä tarvittaessa apua puunraivaukseen ammattilaisilta tai pelastuslaitokselta.
  • Suojaa vaurioitunut vesikatto pressulla, jotta vesi ei pääse rakennuksen sisään. Muista käyttää asianmukaisia turvavälineitä tehdessäsi korjaustöitä.
  • Suuremman vahingon sattuessa varaa vakuutusyhtiöllesi mahdollisuus tarkastaa vahinko paikan päällä.
  • Älä hävitä vahingoittunutta omaisuutta itse ja muista hakea korvauksia vuoden sisällä vahingosta.
  • Jos haluat hoitaa toisen henkilön korvausasioita, tarvitset valtakirjan.

Kuvituskuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT