Yllätys Mestarit Areenalla -sotkussa – nimeä ei voinut vaihtaa, nyt vaihdetaankin: ”Ei ole hyvien tapojen mukaista…”


Ensi syksylle suunniteltu Mestarit Areenalla -kiertue nostatti kohun nimivalinnastaan.

Uudella kiertueella lavalle nousevat suositut naislaulajat Jenni VartiainenVesala, Kaija Koo ja Ellinoora. Kiertueen nimi on sama kuin 1990-luvun loppupuolella esiintyneellä ja livetupla-albumin julkaisseella kokoonpanolla Hector, Pepe Willberg, Kirka ja Pave Maijanen. Hector ja Willberg kertoivat Helsingin Sanomille olevansa kiertueen nimen käytöstä tyrmistyneitä sekä itsensä että edesmenneiden kollegojensa puolesta.

– Ensiajatus oli, että mikä vitsi tämä on. Mietin, että kuka hullu lähtisi tekemään tällaista (…) Nyt olo on loukkaantunut: Mestarit Areenalla -nimeä ei koskaan tarkoitettu minkäänlaiseksi kiertopalkinnoksi, ja nyt siitä on tehty sellainen, Hector muotoili Helsingin Sanomille.

– Tuo temppu on vienyt multa puhekyvyn. En osaa oikein edes sanoa mitään. Se on niin älytöntä, Willberg puolestaan kuvaili tuntojaan.

Hän lisäsi pitävänsä saman kiertuenimen käyttöä erityisen loukkaavana edesmenneiden Kirkan ja Pave Maijasen kannalta.

– Siltä kantilta ajateltuna on se jonkinlaista haudanryöstöä myös.

Warner Music Finlandin toimitusjohtaja Niko Nordström pahoitteli asiaa, mutta lisäsi että nimeä ei vaihdeta.

– On ikävää, että Hector on pahoittanut mielensä, mutta nimen vaihtaminen ei ole mahdollista enää tässä vaiheessa, Nordström totesi Ilta-Sanomille.

Tilanne muuttui maanantaina 11.4., kun Jenni Vartiainen teki artistien puolesta Instagramissa alla olevan tiedonannon.

Hector, Pepe Willberg, Kaija Koo, Vesala, Ellinoora, Jenni Vartiainen:

Keskustelimme asiat selväksi hyvässä hengessä artistien kesken ja lopputulos on meidän kaikkien kannalta selvä. Yksimielinen kantamme on, että nimen Mestarit Areenalla perintö kuuluu Hectorille, Pepe Willbergille sekä Kirkan että Pave Maijasen lähiomaisille. Ei ole myöskään hyvien tapojen mukaista käydä kauppaa nimellä ilman heidän osallisuuttaan.

Samalla haluamme yhteisesti todeta, että mestarillisuus ei katso ikää tai sukupuolta.

Näin ollen syksyn kiertueen nimi on Mestarit – Kaija Koo, Vesala, Ellinoora & Jenni Vartiainen.

Kunnioitamme toinen toistemme työtä, ja toivotamme toisillemme upeita keikkoja.

Asiaa ei kommentoida tämän enempää.

SUOSITUIMMAT