Aikuisviihdetähti Ron Jeremy voi saada jopa 90 vuoden vankeustuomion


Suomessakin usein vieraillut yksi maailman tunnetuimmista miespuolisista aikuisviihdetähdistä, Ron Jeremy (oikea nimi Ronald Jeremy Hyatt), 67, voi joutua koko loppuelämänsä ajaksi vankilaan.

Jopa 1700 pornoelokuvaa tähdittänyttä Jeremyä syytetään kolmen naisen raiskauksesta ja yhden naisen seksuaalisesta ahdistelusta vuosien 2014-2019 aikana. Uhrit olivat 25-46-vuotiaita. Häntä vastaan oli nostettu myös syyte vuodelta 2016, mutta siitä luovuttiin riittämättömän näytön vuoksi.

Jeremyn oikeudenkäynti alkoi tiistaina Los Angelesissa. Syyttäjä ampuu kovilla, sillä hänelle suositellaan 6,6 miljoonan dollarin eli noin 5,9 miljoonan euron takuusummaa ja vaaditaan peräti 90 vuoden maksimivankeutta.

Jeremy Twiittasi ennen oikeudenkäyntiä olevansa syytön kaikkiin syytekohtiin ja odottavansa malttamattomana oikeudenkäyntiä, jossa hän pääsisi todistamaan viattomuutensa.

Jo ennen oikeudenkäyntiä Jeremy on saanut porttikiellon aikuisviihdeteollisuuden suurimpiin tapahtumiin, koska useat naiset olivat syyttäneet hänen käpälöineen ja ahdistelleen heitä ilman lupaa.

Ron Jeremy on esiintynyt pornoelokuvien lisäksi monissa ”oikeissa” elokuvissa ja televisiossa. Vuonna 2014 hän teki myös cameon suomalaisessa indie-elokuvassa Anselmi – nuori ihmissusi.

Lähde: Daily Mail

Kuva: Instagram

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommentti
Kirjoita tähän nimesi

SUOSITUIMMAT