Brittitutkimus: Koronaviruksen oireet ovat muuttuneet


Iso-Britanniassa on jyllännyt kesäkuun alusta lähtien voimakkaimmin koronaviruksen delta-variantti, jota aiemmin kutsuttiin Intian variantiksi, uutisoi BBC.

Delta-variantti leviää alkuperäistä koronavirusta ja sen muita muunnoksia helpommin sekä nopeammin, kuten Kanta-Hämeen sairaalaepidemiassa huomattiin toukokuun lopussa, kun se tartutti potilaita, heidän vieraitaan sekä sairaalahenkilökuntaa kirurginmaskienkin läpi. Jopa kahteen kertaan rokotettu henkilö menehtyi saatuaan tartunnan delta-variantista.

Uudet oireet

Tuoreessa brittiläistutkimuksessa havaittiin, että delta-variantin oireet poikkeavat merkittävästi koronaviruksen tunnetuista yleisistä oireista, jotka ovat yskä, kuume sekä haju- tai makuaistin menettäminen. Delta-variantin yleisimmät oireet ovat edellä mainittujen sijaan päänsärky, kurkkukipu ja vuotava nenä.

Epidemiologian professori Tim Spector johtaa koronaoireita tutkivaa Zoe Covid Symptom study -hanketta, johon saatiin sovelluksen kautta tietoa tuhansilta sairastuneilta. Tutkimuksen mukaan kuume on oireena vielä melko yleistä, mutta haju- tai makuaistin menettäminen ei ole enää kymmenen yleisimmän oireen joukossa.

Vaikea erottaa flunssasta

Spector kertoi BBC:lle, että varsinkin nuoren ihmisen sairastuminen delta-varianttiin voi muistuttaa pahaa nuhaa tai flunssaista oloa. Henkilö voi siis tartuttaa taudin muihin, vaikka ei tuntisi oloaan sairaaksi. Spector varoittaa, että kun oireet eivät ole voimakkaita, monet voivat luulla sen olevan tavallista flunssaa ja lähtevät esimerkiksi juhliin, joissa he voivat tartuttaa herkästi leviävää varianttia muihin ja riskeerata heidän terveytensä. Spector korostaa, että jokaisen tulee aina mennä koronatestiin, jos vähänkin epäilee saaneensa tartunnan.

Delta-variantti edustaa tällä hetkellä 90 prosenttia koronaan sairastuneista Britanniassa.

Lähde: BBC

Kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Tätä kuvaa Sanna Marin ei halunnut julki – katso kuva jutusta!

HBO Max -kanavalla nähdään pääministeri Sanna Marinin hallitusviisikosta kertova kolmiosainen dokumenttisarja nimeltä Viisi valittua 9. kesäkuuta. Siinä seurataan viiden naisministerin elämää...

Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi bongattiin hyvin yllättävästä paikasta

Olisitko ikinä uskonut, että presidentti Tarja Halonen ja hänen puolisonsa Pentti Arajärvi pitävät tällaisesta musiikista? Pariskunta nimittäin nähtiin sunnuntaina Rammsteinin keikalla Helsingin...

Oho! Antti Tuiskun uusi ura Espanjassa yllättää – tätä hän myy!

Uransa paketoinut Antti Tuisku ei jää makaamaan laakereillaan. Tiedossa on, että hän on opiskellut terapeutiksi, mutta toisenlaistakin bisnestä hän ryhtyy pyörittämään.

Naiset avautuvat Seiskalle Markus Räikkösestä: Outo saunaseikkailumme!

Pääministeri Sanna Marinista eroa tekevä Markus Räikkönen on Seiskan mukaan viettänyt ahkeraa sosiaalista elämää. Seiskalle on avautunut nainen, jonka...

Eevi Teittinen ja Teemu-rakas julkaisivat someen huolta herättäviä päivityksiä

Viime päivinä hyvinvointivalmentaja Eevi Teittinen, 34, ja hänen rakkaansa ex-vapaaottelija Teemu Packalén, 35, ovat tehneet sometileilleen huolestuttavia päivityksiä. Teemu julkaisi Instagramin...

MN: Näin paljon Susanna Penttilä on tienannut OnlyFansista neljän kuukauden aikana

Helmikuussa yrittäjä Susanna Penttilä liittyi OnlyFans-palveluun, johon hän lisää rohkeaa kuvamateriaalia, jota näkee kuukausimaksulla. 50-vuotias Susanna on tienannut edellä...

Miss Suomi -kilpailijat valittu: Transnainen, Rantabaari-sarjasta tuttu näyttelijä…

Miss Suomi -kilpailun tämänvuotiset semifinalistit on valittu. Nimet julkistetaan vasta 7. kesäkuuta, mutta missiemo Sunneva Sjögren on antanut pientä esitietoa valituista.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje