Danny ja 19-vuotias seuralainen liimautuneina toisiinsa yhteiskuvassa, mukana sydän-emoji: ”Oli ihana kesä”


Seiska on seurannut pitkin kesää Ilkka ”Danny” Lipsasen, 77, ja 19 vuotiaan Helmi Loukasmäen oleskelua Raumalla ja Dannyn hulppealla huvilalla.

Kaksikko kuvattiin kahdestaan mm. asioimassa kaupungilla, veneilemässä ja syömässä.

Lopulta Danny suostui kertomaan palkanneensa Loukasmäen avustajakseen hoitamaan ”arkisia askareita”. Myöhemmin Danny lisäsi yhteishaastattelussa, että Loukasmäki on myös mm. tehnyt ruokaa huvilaa korjanneille remonttimiehille.

Dannyn mukaan kesäkuun alun ensimmäiset kohuotsikot toivat uteliaita katseita huvilan ympäristöön ja kansalaisia alkoi ”pyöriä puskissa kiikarit kourassa.” Danny on mm. huomannut uteliaiden ”keski-ikäisten ukkelien” veneen lipuvan aluevesillään ja tontin yllä on pörrännyt drone.

– Kaikki tämä kertoo vain siitä, miten valtavasti tämä yksi ainoa nainen aiheuttaa kiinnostusta! Danny sanoi Seiskalle.

Loukasmäki puolestaan kertoi yhteishaastattelussa, että on nauttinut kesästä ja olostaaan Dannyn luona suuresti, mutta että myös joitakin varjopuolia asiasta on aiheutunut. Osa hänen kavereistaan on kääntänyt hänelle selkänsä kohun takia. Tämä ei kuitenkaan ole viime kevään ylioppilasta haitannut, sillä hän kertoi Seiskalle Dannyn kohdelleen häntä oikein hyvin.

– Danny on hyvä ihminen kaikille, niin sydämellinen ja mukava. Olemme kyllä tulleet tosi hyvin juttuun. Ei hänestä huonoa sanottavaa olekaan.

Alla Loukasmäen julkaisema ensimmäinen yhteiskuva Dannyn kanssa.

– Kiitos Rauma, oli ihana kesä!💖, kuvatekstissä luki.

Myös Danny antoi Seiskalle kuvan, jossa hän istuu huvilan terassilla vierekkäin nuoren kaunottaren kanssa. Molemmat hymyilevät ja musiikkineuvoksen käsi on ojentunut Loukasmäen tuolin selkämyksen taakse.

– Eikö olekin hyvä kuva meistä? Se otettiin yhtenä kauniina kesäpäivänä juuri ennen kuin olimme lähdössä yhdessä veneilemään, Danny kertoi Seiskalle.

Alla lisää Loukasmäen julkaisemia kuvia Dannyn huvilan alueelta. Kuvateksteissä kaunotar korostaa onnellisuuttaan.

View this post on Instagram

🤍

A post shared by Helmi Loukasmäki (@helmiloukasmaki) on

View this post on Instagram

☀️ #summer#sea#happy

A post shared by Helmi Loukasmäki (@helmiloukasmaki) on

https://www.instagram.com/p/CCqHokxBuk9/

Lähde: Seiska

Kuvat: instagram

SUOSITUIMMAT