Etna-tulivuori valaisi yötaivaan 1,5 kilometrin laavasuihkulla – video


Euroopan aktiivisin tulivuori syöksi ilmoille yhden viime vuosikymmenten näyttävimmistä purkauksistaan.

Etnan spektaakkelimaiset purkaukset saavuttivat huippunsa viime maanantaina, kun tulivuoren laavasuihkut ylsivät 1,5 kilometrin korkeuteen. The Guardian kirjoittaa, että asiantuntijoiden mukaan kyseessä oli yksi näyttävimmistä purkauksista viime vuosikymmenten aikana. Euroopan aktiivisin tulivuori on ollut räjähdysherkkä viime viikkoina, sylkien ilmoille runsaasti hehkuvaa laavaa ja tuhkaa.

Asiantuntijoiden mukaan ilotulitus oli osa Stromboli-tyyppistä purkausta, mikä on tälle yli 3,3 kilometriä korkealle tulivuorelle osa tavanomaista aktiivisuutta. Vulkanologian asiantuntija Boris Behncke kertoo, että vaikka jokainen Etnan purkaus voi näyttää isommalta, värikkäämmältä ja uhkaavammalta, kyseessä on silti tulivuorelle tyypillisestä tapahtumasta.

Tällä hetkellä tulivuorenpurkaus ei ole riski väestölle, lukuun ottamatta savua, joka voi aiheuttaa väliaikaisesti hengitysvaikeuksia, sekä tuhkaa, joka peittää rakennukset ja kadut.

Maanantai-iltana noin kello 23 paikallista aikaa laavasuihkut, joita ympäröi jättimäiset savupilvet, nousivat yli 1,5 kilometrin korkeuteen. Kraatterin uumenista räjähti ilmoille myös kivimurskaa, joka lensi joidenkin kilometrien päähän.

Laavasuihkun hämmästyttävän korkeuden mahdollisti asiantuntijoiden mukaan Etnan syöksemä primitiivinen magma, joka sisältää enemmän kaasua kuin toisentyyppiset magmat.

Etnan toistuvat purkaukset ovat toisinaan muokanneet maisemaa voimakkaastikin Kaakkois-Sisiliassa. Ne ovat myös monta kertaa aiheuttaneet uhkan sen rinteillä olevalle asutukselle. Tunnetuin ja tuhoisin purkaus tapahtui vuonna 1669, kun laava ja maanjäristykset hautasivat alleen kymmeniä kaupunkeja.

Lähde: The Guardian

SUOSITUIMMAT