Halvaantunut poliisi Heidi Foxell pystyy jälleen kävelemään – katso video!


Hyvinkään ammuskelussa vuonna 2012 vakavasti haavoittuneen Heidi Foxellin elämässä on viime vuodet puhaltanut uudet tuulet, ja tällä kertaa oikeutetusti myötäiset sellaiset.

Heidi halvaantui kolme vuotta ammuskelun jälkeen anestesialääkärin tekemän hoitovirheen vuoksi. Hän on kuitenkin jaksanut treenata viime vuosina ahkerasti. Nyt kova työ on alkanut tuottaa ällistyttäviä tuloksia.

– Vyöhyketerapeutti kysyi, että pystynkö kävelemään niin, että otan tukea vain yhdellä kädellä. Totesin, etten oo kokeillut. Noh, pitihän sitä koittaa ja se meni suoraan näin hyvin! Heidi riemuitsee Instagramissa julkaisemansa videon ohessa.

– En pystynyt uskomaan itseeni ja me itkettiin v-terapeutin kanssa yhdessä. Nyt ruvetaan laittamaan pökköö pesään ja haen hoitotarvikelainaamosta kolmijalkaisen kävelykepin, että voin ruveta harjoittelemaan tasapainoa paremmin, Heidi jatkaa.

Keväällä Heidi saavutti pitkäaikaisen unelmansa ja valmistui Poliisiammattikorkeakoulusta. Heidi on kiitellyt vuolaasti vaimonsa tukea ja kertonut muutoksen lähteneen liikkeelle puolison kannustamisen ansiosta.

Katso Heidin hämmästyttävä kävelynäyte alta.

 

 

View this post on Instagram

 

A post shared by Heidi Foxell 🌈 (@heidifoxell)

SUOSITUIMMAT