Helsinkiläinen toimitusjohtaja käytti harjoittelijaa seksuaalisesti hyväksi – sai 3 kk ehdollista


Aluehallintovirasto on tiedottanut Helsingissä sijaitsevan kahvilan toimitusjohtajalle langetetusta tuomiosta. Hän sai kolmen kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen harjoittelijan seksuaalisesta hyväksikäytöstä, työturvallisuusrikoksesta ja työsyrjinnästä. Lisäksi yhtiö tuomittiin tuhannen euron suuruiseen yhteisösakkoon.

Käräjäoikeuden tuomion mukaan toimitusjohtaja oli työssä olon yhteydessä kohdistanut harjoittelijaan useita seksuaalisia tekoja. Hän oli muun muassa tarjoutunut antamaan hierontaa ja ainakin yhdellä kerralla joko riisunut tai pyytänyt uhria riisumaan päällysvaatteensa. Tämän jälkeen toimitusjohtaja oli hyväillyt tai hieronut harjoittelijaa takapuolesta, suudellut tätä selkään ja koskenut tämän emätintä alushousujen päältä.

Uhri oli otettu kahvilaan ”opettelemaan työntekoa”, ja lisäksi hän oli siivonnut yrityksessä iltaisin. Uhrille oli luvattu, että hänellä olisi myöhemmin mahdollisuus saada oikea työpaikka. Käräjäoikeus katsoi kyseessä olleen työsuhde ja toimitusjohtajan olleen esimiesasemassa uhriin.

– Työnantaja on työturvallisuuslain mukaan velvollinen puuttumaan työssä esiintyvään seksuaaliseen häirintään heti saatuaan siitä tiedon. Työntekijän tulee siis ilmoittaa häirinnästä. Ilmoitusta ei kuitenkaan vaadita silloin, jos häiritsijä on työnantajan edustaja itse, ja jos teot ovat sellaisia, että esimiesasemassa työskentelevän olisi tullut ilman erillistä ilmoitustakin ymmärtää niiden olevan epäasiallisia, muistuttaa työsuojelun lakimies Anu Virkki Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Tuomio ei ole lainvoimainen eli siitä voi valittaa hovioikeuteen.

SUOSITUIMMAT