Henna Peltosen blogi: Rahalla vaikutus

Käydessäni eilen somen viestilaatikoitani läpi, en voinut kuin hämmästellä viestejä, joissa viesti toisensa jälkeen yritetään tehdä naiseen vaikutus rahalla.

Kun ventovieras mies lähestyy naista, on mielestäni äärimmäisen surullista, jos hänen täytyy markkinoida itseään persoonansa sijaan materialla mitä hän omistaa. Kertoo mielestäni ihmisen epävarmuudesta ja vääristä arvoista todella paljon ja ainakin omalla kohdallani tämä on todellinen turn off.

Miksi lähteä kalastamaan ihmissuhdetta, joka perustuu pinnallisuudelle ja materialismille?

Itse ainakin haluan ihmissuhteiltani paljon enemmän. Sielujen yhteyttä, aitoa läsnäoloa, keskusteluja oikeista asioista, tunteita, aitoutta, intohimoa. Mitään edellä mainituista ei materialla hankita.

Miksi materia merkitsee tänä päivänä ihmisille niin paljon? Eletään aikakautta kun ihmiset pakenevat omaa huonoa oloaan ostoskeskuksiin, shoppailuun ja kaikkeen epäaitoon ja pinnalliseen.

Koetaan olevan ihmisinä parempia jos ympärillä on paljon materiaa ja yritetään jatkuvasti tehdä vaikutus kanssaihmisiin uusilla hankinnoilla. Mikään ei riitä, kun halutaan koko ajan ja kaikkea enemmän ja lisää.

Jos kuulostaa tutulta, pysähdy miettimään mitä tunnelukkoja sisältäsi löytyy. Mitä yrität tukahduttaa sisältäsi jatkuvalla materialla? Miksi haluat jonkun kiinnostuvan sinusta omistamiesi asioiden vuoksi sen sijaan, että tekisit vaikutuksen omalla persoonallasi.

Olen itsekin joskus nuorena sortunut lohtushoppailuun ja elänyt nuoruudessani aikoja, kun olen itsekin koittanut tehdä vaikutuksen kanssaihmisiin merkkivaatteilla, kuten Louis Vuittoneilla.

Elämä on jatkuvaa itsensä kehittämistä ja luojan kiitos olen tullut omaa matkaani jo niin pitkälle, että osaan kohdata ja käsitellä omat tunnelukkoni. Enää ei tarvitse paeta niitä tai omaa keskeneräisyyttä eikä miellyttää ketään. On myös vapauttavaa nähdä kaikki kanssaihmiset samanarvoisina.

Voisipa jokainen ihminen nähdä epävarmuuksiensa sijaan oman arvokkuutensa ja ainutkertaisuutensa tässä pinnallisessa kertakäyttömaailmassa.

”Varakkuutesi ei tee minuun vaikutusta. Asenteesi ja persoonallisuutesi tekevät vaikutuksen.”

Lähde: Henna Peltosen blogi
Kuvat: Petri Naukkarinen Photography

SUOSITUIMMAT

Syöpään sairastunut Heli Palsanmäki tilanteestaan Seiskalle: lopullinen tuomio kesällä

Heli Palsanmäki sai alkuvuodesta järkyttäviä uutisia, kun hänen kohdustaan löytyi rutiinitutkimuksessa neljän sentin kasvain. Syöpä oli ehtinyt levitä. Huutokauppakeisarin...

Uusi kuvajulkaisu Paula Koivuniemestä ilman tuttua meikkiään – nyt hänet bongasi Jesse Kaikuranta

Legendaarinen laulaja Paula Koivuniemi, 74, on totuttu näkemään julkisuudessa vahvassa silmämeikissä, jota voisi jopa sanoa hänen eräänlaiseksi tavaramerkikseen. Viime...

Laulajatähti Britney Spears julkaisi suru-uutisen – ”toivomme yksityisyyttä”

Britney Spears julkaisi lauantaina uutisen, joka on saanut valtavasti huomiota sosiaalisessa mediassa. Kymmenet tuhannet ihmiset ovat kommentoineet suru-uutista alle vuorokauden aikana.

Lue tästä horoskooppisi viikolle 20 (16.5.–22.5.)

Oinas (21.3.–19.4.) Alkuviikosta tapahtuu jotain suurta, joten harkitse tarkoin vaihtoehtojasi, sillä asia voi kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Loppuviikkoon...

Stefan Therman kommentoi poliisioperaatioon johtanutta tilannetta – ”Loukkaavaa, vaarallista ja kaikin puolin oksettavaa”

Kohuliikemies Stefan Therman aiheutti perjantaina Helsingin arvoalueella poliisioperaation. Virkavalta oli mitä ilmeisimmin hälytetty paikalle, koska hän oli heitellyt ilmeisesti (ex-)avovaimonsa Sofia Bélorfin...

Jonna Tervomaa, 49, katosi vuosia sitten julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt

Jo lapsitähtenä "Minttu sekä Ville" -kappaleella Suomen kansan hurmannut Jonna Tervomaa, 49, on tehnyt menestyksekkään uran muusikkona. 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa...

Seiska sai käsiinsä Stefan Thermanin raivoamisvideon :”Marokkolainen h***a!”

Kerroimme aiemmin, että Sofia Bélorfin ja Stefan Thermanin asumuserosta kehkeytyi melkoinen näytelmä. Stefu raivostui Sofian vietyä suurimman osan tavaroistaan pois yhteisestä kodista....

Seiska: Sometähti Auri Kananen siivoaa sotkuisia koteja ilmaiseksi – silti hurjat tienestit

Antaumuksellinen ylöjärveläinen siivousekspertti Auri Kananen, 28, on tunnettu tavastaan siivota sotkuisia koteja ilmaiseksi, mutta Seiskan selvityksen perusteella hän ei ansaitse elantoaan pelkällä...

Martina Aitolehti ja tanskalainen julkkisrakas: ensimmäinen yhteiskuva julki!

Pari viikkoa sitten uutisoitiin, että Hannu Pikkaraisesta eronnut Martina Aitolehti on löytänyt rinnalleen uuden rakkaan. Kyseessä on tanskalainen seurapiirijulkkis Jesper Backer.

Jasmine Tukiainen, 32, on kuollut

Televisiosta tuttu kauneusalan yrittäjä Jasmine Tukiainen menehtyi sairaalassa keskiviikkona 11. elokuuta 32-vuotiaana. Suru-uutisesta kertoi ensimmäisenä Seiska, jonka mukaan Johanna Tukiaisen, 43,...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje