HS: Puutiaisaivotulehdusten määrä moninkertaistui Uudellamaalla – punkkeja nyt myös Helsingin ydinkeskustassa


Puutiaisten aiheuttamien puutiaisaivotulehdusten määrä on moninkertaistunut Uudellamaalla, kertoo Helsingin Sanomat

Puutiaisia on löytynyt tänä kesänä myös Helsingistä lähes kaikilta kaupungin viheralueilta, myös aivan ydinkeskustasta, uutisoi Helsingin Sanomat.

Viime vuonna Suomessa todettiin ennätysmäärä puutiaisaivotulehduksia. Koko maassa niitä oli yhteensä 91, mutta HS:n mukaan lähes puolet Manner-Suomessa todettavista puutiaisaivotulehdustapauksista diagnosoidaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueella. HUSin alueella tapausluku oli 29 vuonna 2019 ja 46 vuonna 2020. Kymmenen viime vuoden aikana tapaukset ovat peräti kuusinkertaistuneet HUSin alueella.

Puutiaisen puremalta voi suojautua pitämällä pitkälahkeisia housuja ja pitkähihaisia paitoja. Puutiaisaivotulehdukselta voi suojautua ottamalla etukäteen rokotuksen, joka ei kuitenkaan suojaa Lymen taudilta eli borrelioosilta. Hoitamaton borrelioosi voi johtaa myöhäisborrelioosiin tai krooniseen borrelioosiin, joka sisältää monenlaisia iho-, hermosto-, nivel- ja sydänoireita.

Puutiaisten esiintymisraja on hivuttautunut Suomessa entistäkin pohjoisemmaksi. Punkkiliven punkkikartasta näkyy, että punkkeja löytyy aina Utsjoella asti, tosin Lapissa määrät ovat huomattavasti vähäisempiä kuin Etelä-Suomessa ja rannikoilla.

Tutkivat arvelevat punkkien määrän lisääntymisen johtuvan mahdollisesti ilmastonmuutoksen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä.

Lähde: Helsingin Sanomat

Kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT

Tässä hän on – Marika Fingerroosin uusi mies, katso!

Sain.fi-aikuislelukauppaa luotsaava Marika Fingerroos tapailee avoimesti kemiläislähtöistä miestä erottuaan kuusi vuotta kestäneestä avioliitostaan. Avioeropaperit toimitettiin viikko takaperin Pohjanmaan käräjäoikeuteen.

Muistatko tämän kohun? Kaija Koo Linnan juhlissa räkäkännissä!

Kaija Koo on saanut kutsun tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle kahdesti. Ensimmäisen kerran hän sai tuon suuren kunnian vuonna 2006.

IL: Jari Sillanpään parisuhderintamalta paljastui yllättäviä uutisia!

Seiska uutisoi lokakuussa, että Jari Sillanpää ja hänen Siim-puolisonsa ovat eronneet. Kaikkien yllätykseksi kaksikko saapui kuitenkin yhdessä Aira Samulinin...

14 000 voltin sähköisku ei surmannut Mattia – kuvalinkki ei ole herkkien silmille!

Talkoolaiseksi seurakunnan hommiin lupautunut mies oli karsimassa kirkon pihasta oksia. Hän käytti kauko-ohjattavaa nostolavaa päästääkseen käsiksi korkeammalla oleviin oksiin.

Tältä Dannyn Helmin laulu oikeasti kuulostaa – katso video ennen poistamista!

Myös Dannyn Helmi-ystävä astui eilen lavalle konkarilaulajan päätöskonsertissa Helsingin Kulttuuritalolla. Helmi esiintyi Dannyn keikalla jo syksyllä, mutta tuolloin...

Iivo Niskanen julkaisi ensimmäisen kuvan lapsestaan – katso täältä

Iivo Niskanen ja hänen vaimonsa Saana ovat saaneet lapsen. Olympiavoittaja kertoi iloiset perheuutiset Instagramissa. Niskanen julkaisi myös kuvan vastasyntyneestä...

Ohhoh! Missivoittaja oli ennen tuplasti kookkaampi – katso kuvat

Viime viikonloppuna Helsingissä järjestettiin Miss Afro Diaspora Finland -kilpailun finaali. Kirkkaimman kruunun sai kutreilleen helsinkiläinen Zakiya Joval, 27. Zakiya...

Johanna Tukiaiselta hämmentävä ulostulo intiimiasioista: ”Jos sinulla ei ole varaa…”

Johanna Tukiainen on tehnyt sangen hämmentävän julkaisun Facebookissa. Lapsen silloisen avopuolisonsa kanssa saanut Johanna nimittäin kertoo, ettei hän aio enää harrastaa seksiä...

Seiska: Kolme kilpailijaa jättäytyi pois Kelly Kalonjin missikisojen finaalista – tästä on kyse

Miss Afro Diaspora Finland -missikilpailun järjestäjinä toimivat vuoden 2013 Miss Helsinki Kelly Kalonji ja Obi-West Utchaychukwu. Kisan voittajaksi kruunattiin...

Syksyn sävel -voittaja lohduttomana Hymylle: ”Kuolen pian”

Kaksinkertainen Syksyn sävel -voittaja Kyösti Roth, 69, on kertonut Hymylle traagisesta tilanteestaan. – Minulla on paha keuhkoahtauma, joten en...