IL: Elonkerjuu-yhtyeen ex-laulaja joutui lopettamisen jälkeen suljetulle osastolle


Juha Lagström nousi Elonkerjuu-yhtyeen nokkamieheksi vuonna 2012 Lauri Tähkän jalanjäljissä. Jossain vaiheessa kokoonpano jäi tauolle.

Kun yhtye teki vuonna 2015 paluun, Lagströmin kerrottiin jättäytyneen kokoonpanosta pois, koska hänen tuli aika suunnata energiansa muihin asioihin.

Nyt laulaja avaa Iltalehden haastattelussa, kuinka vaikeasta ja vakavasta tilanteesta oli loppujen lopuksi kysymys.

Lagström oli alkanut muun muassa luulla, että joku varastaa hänen tekemiään kappaleita tai yrittää myrkyttää hänen juomansa. Monien käänteiden jälkeen hän oli vihdoin suostunut lähtemään hoitoon.

– Lähdin vaimoni kanssa päivystykseen. Siellä minulla diagnosoitiin harhaluuloisuushäiriö ja jatkoin samalla muutamaksi päiväksi psykiatriselle osastolle, laulaja muistelee Iltalehdelle.

Pian sairaalasta kotiutumisen jälkeen hän oli päättänyt jättää Elonkerjuu-yhtyeen. Vielä synkempiä aikoja oli kuitenkin vielä tulossa. Lagström jätti pariin otteeseen omin päin määrättyjen lääkkeiden syömisen.

Lopulta hän joutui suljetulle osastolle ja miehellä diagnosoitiin skitsoaffektiivinen häiriö. Hoitojakson jälkeen Lagströmin vointi on parantunut pysyvästi.

– Elämäni on ollut siitä lähtien tasapainoista. Minun ei myöskään tarvitse käyttää lääkkeitä koko ajan, mutta ne ovat olemassa tarvittaessa. Tämä tarkoittaa sitä, että jos unettomuus tai muut oireet alkavat, on lääkkeiden aika.

SUOSITUIMMAT