IL: Merkittävä käänne Mikko ja Helena Koivun eroriidassa – tuomiovirhe käräjäoikeudessa


Legendaarinen leijonakapteeni ja NHL-tähti Mikko Koivu, 36, käy parhaillaan kitkerää eroriitaa Helena Koivun, 33, kanssa.

Pariskunnan ero tuli julki, kun Helena kertoi Mikon pettäneen häntä vuosien ajan. Mikko haki 2020 helmikuussa eroa yksin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.

Suurimmaksi kiistakapulaksi erossa on noussut raha, jota Koivu tahkosi pitkän NHL-uransa aikana noin 70 miljoonaa dollaria (runsaat 60 miljoonaa euroa). Helena on vaatinut Mikolta 20 000 dollarin (noin 16 450 euroa) kuukausittaista tukea ”kotitaloudellisiin kuluihin” sekä 50 000 dollarin (noin 41 000 euroa) korvausta asianajajapalkkioita varten.

Eroriitaa on selvitelty niin Suomessa kuin Yhdysvalloissakin. Iltalehden mukaan omaisuudenjaon puimista jatketaan nyt pääosin Yhdysvalloissa, koska perhe ei yhdessä asunut missään vaiheessa Suomessa ja Helena asuu edelleen Yhdysvalloissa lasten kanssa. Lisäksi Helena on Viron kansalainen.

Päivää ennen häitä tehdyssä avioehtosopimuksessa ei määritelty, missä maassa asia ratkaistaisiin. Ero otettiin käsittelyyn Suomessa, mutta nyt Turun hovioikeus on päättänyt, että kyseessä oli tuomiovirhe, koska Hovioikeuden mukaan suomalaisella tuomioistuimella ei ollut toimivaltaa ottaa tutkittavaksi avioeroa eikä pesänjakajan määräämistä.

Turun hovioikeuden tuomio ei ole lainvoimainen, eli siihen voi hakea valituslupaa korkeimmasta oikeudesta. Helena Koivun asianajaja Erno Bomberg totesi Iltalehdelle, että asianajajat saattavat puida asiaa vielä pitkään molempien maiden eri oikeusasteissa.

Mikko ja Helena Koivulla on kolme lasta, 2013 syntynyt Sofie, 2015 syntynyt Kasper ja 2018 syntynyt Oskar.

Lähde: Iltalehti

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Tätä kuvaa Sanna Marin ei halunnut julki – katso kuva jutusta!

HBO Max -kanavalla nähdään pääministeri Sanna Marinin hallitusviisikosta kertova kolmiosainen dokumenttisarja nimeltä Viisi valittua 9. kesäkuuta. Siinä seurataan viiden naisministerin elämää...

Yle: Tällä huvittavalla tavalla poliisi rajoittaa nuorison juhlimista

Tiesitkö, että poliisilla on sangen kekseliäs tapa rauhoittaa nuorison juhlimista? Tämä tapa on ollut esimerkiksi Espoossa käytössä jo viitisen vuotta. Keinoon turvaudutaan...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi bongattiin hyvin yllättävästä paikasta

Olisitko ikinä uskonut, että presidentti Tarja Halonen ja hänen puolisonsa Pentti Arajärvi pitävät tällaisesta musiikista? Pariskunta nimittäin nähtiin sunnuntaina Rammsteinin keikalla Helsingin...

Varoitus! Suomalaisnaiselta huijattu 150 000 euroa Facebookissa!

Lukuisilta suomalaisilta on viime viikkojen aikana onnistuttu huijaamaan rahaa Facebookin välityksellä. Järkyttävin kohtalo on poliisin tietojen mukaan Pohjois-Savossa asuvalla naisella. Hän menetti...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje