Jättipaljastus! Erika Vikman ja Jyrki 69 pitävät sittenkin yhtä


Erika Vikmanin ja Jyrki 69:n suhteesta ja sittemmin sen päättymisestä on kohistu jo kuukausitolkulla. Jyrki 69 hehkutti ensin rakastumisen ihanuutta lehtien palstoilla. Myöhemmin Erika puolestaan teki ulostulon, jossa hän antoi ymmärtää, ettei mitään suhdetta ole koskaan ollutkaan.

Niin tai näin, kaksikon näkemykset romanssista tuntuivat eroavan toisistaan kuin yö ja päivä. Äkkiseltään voisi luulla, että moisen julkisen episodin jälkeen välit olisivat kokonaan katkolla.

Mutta vielä mitä! Nelonen julkisti tänään perjantaina järjestettävän Emma-gaalan palkintojen jakajat. Listalla komeilee Jyrki 69 & Erika Vikman. Ja nimen omaan &-merkki nimien välissä eli kaksikko astelee lavalle yhdessä.

Mistä oikein on siis kysymys? Ovatko suomalaiset supertähdet sittenkin kimpassa?

Se on ainakin selvää, että välit ovat väkisinkin oikein hyvällä tolalla, jos kaksikko suostuu nousemaan kaiken kansan eteen ritirinnan. Jos toinen kärvistelee sydänsuruissa, on kyseessä ainakin hatun noston arvoinen suoritus.

SUOSITUIMMAT