Kaljuilla miehillä riski saada muita vakavammat koronaviruksen oireet


Kahden espanjalaistutkimuksen mukaan kaljut miehet voivat saada muita vakavampia oireita koronaviruksen aiheuttamassa taudissa.

Tutkimuksissa huomattiin, että koronaviruksen takia sairaalahoitoon tuoduista miehistä suhteettoman suuri määrä kärsi myös kaljuuntumisesta.

Ensimmäisessä tutkimuksessa 71 % 41 potilaasta oli kaljuja. Normaali kaljujen osuus saman ikäisillä miehillä on 31-53 %.

Seuraavassa tutkimuksessa todettiin, että 79 % 122 miespuolisesta koronavirukseen sairastuneesta potilaasta olivat kaljuja.

Tutkijat uskovat, että androgeeni-mieshormonit voivat vaikuttaa kaljuuntumiseen ja antaa koronavirukselle paremmat edellytykset vallata muita soluja. Samalla huomattiin, että mieshormonia vähentävät lääkkeet voivat hidastaa koronaviruksen etenemistä kehossa ja antaa siten miehille aikaa ja voimia taistella sen vaikutuksia vastaan.

Tutkimustulokset ovat edelleen vasta alustavia, eikä niiden perusteella voida vielä varmuudella suositella mieshormonia vähentävän lääkityksen käyttöä koronapotilaisiin.

Lähde: LADbible

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommentti
Kirjoita tähän nimesi

SUOSITUIMMAT

Tältä suomalaisten ulkonäköä arvostellut Anu Saagim näyttää nyt – katso tuoreet kuvat

Anu Saagimia ei ole juuri viime aikoina suomalaisissa otsikoissa näkynyt. Muutamia vuosia taaksepäin tilanne oli kuitenkin aivan toinen. Anun...

Keskisen kyläkaupassa ja S-kaupoissa myyty tuote vedetty myynnistä

Ruokavirasto on ilmoittanut Keskisen kyläkaupassa ja S-ryhmän kaupoissa myydyn tuotteen takaisinvedosta. Kyseessä on Gluteeniton hieno tattarijauho, jota on myyty...

Syksyn sävel -voittaja lohduttomana Hymylle: ”Kuolen pian”

Kaksinkertainen Syksyn sävel -voittaja Kyösti Roth, 69, on kertonut Hymylle traagisesta tilanteestaan. – Minulla on paha keuhkoahtauma, joten en...

Kolmivuotiaan käsi irtosi – lääkärien ihmeteko hämmentää, kuvalinkki ei ole herkille!

Kolmivuotiaan pojan onnettomuus on osoitus siitä kuinka paljon ihmiskunnan tulisi olla kiitollinen ja osoittaa suurta kunnioitusta lääketieteelle ja lääkäreille.

Mihin hävisi Loirin omaisuus? IS: 40 000 euroa velkaa

Muun muassa Iltasanomat on tänään uutisoinut elokuussa menehtyneen Vesa-Matti Loirin julki tulleesta testamentista. Asiakirjoista käy ilmi Loirin jaettavan omaisuuden suuruus.

IS: Loiri testamenttasi ex-vaimolleen jättisumman – lapsille soittimia

Iltasanomat ja Seiska on uutisoinut elokuussa menehtyneen Vesa-Matti Loirin testamentin sisällöstä. Siitä käy ilmi, että viihdetaiteilija halusi muistaa lastensa lisäksi entisiä puolisoitaan.

Apu: Marko Hietala, 56, ja Cami-rakas saivat lapsen!

Nightwish-yhtyeen entinen basisti-kitaristi ja laulaja Marko Hietala, 56, ja hänen vaimonsa Cami ovat saaneet tyttövauvan. Asiasta kertoo Apu-lehti. – Vauva on...

Nanna Karalahti paljastaa, miten sai avioliittonsa pelastettua

Nanna Karalahti on avannut sosiaalisessa mediassa hyvin henkilökohtaisiakin aiheita. Nyt hän on kertonut seuraajilleen, miten hän on saanut aviomiehensä Jere Karalahden kanssa...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje