Kanadalaistutkimus: Kannabiksella voidaan estää ja hoitaa koronavirusta


New York Post uutisoi, että kanadalainen tiedemiestiimi uskoo tehneensä läpimurron koronavirustutkinnassa.

Lethbridgen yliopiston tiedemiehet löysivät tiettyjä kannabislajeja, jotka voivat auttaa estämään koronaviruksen tarttuvuutta tai hoitaa tartuntaa.

Tiedemiehet havaitsivat tutkimuksessaan huhtikuussa vähintään 13 kannabislajia, joissa oli paljon CBD:tä, joka vaikuttaa tehoavan ACE2-reseptoriin, jonka kautta COVID-19-virus tunkeutuu elimistöön.

– Olimme ensin täysin yllättyneitä, ja sitten olimme erittäin iloisia, kertoi yksi tutkijoista, Olga Kovalchuk, kanadalaiselle CTV Newsille.

Kovalchukin ja hänen miehensä Igorin mukaan kannabis voi vähentää viruksen sisäänpääsymahdollisuuksia jopa 70-80 prosentilla.

Kovalchukit korostavat, että jatkotutkimuksia tarvitaan, mutta he ovat jo osoittaneet kannabiksen toimivuuden testeissään ja uskovat, että siitä tulee olemaan apua koronaviruksen estämisessä ja hoidossa. Heidän mukaansa sillä voisi estää tartuntaa esimerkiksi suuvesien ja kurkussa kurlutettavien nesteiden muodossa, sillä testeissä osoitettiin aineen vähentävän selkeästi viruksen sisäänpääsyn potentiaalia varsinkin suun kautta.

Mikä tahansa kannabislaji tai -tuote ei tehoa, vaan vain ne harvat lajit, joissa on paljon CBD:tä, mutta hyvin vähän THC:tä, joka on juuri se osa, joka saa ihmisen päihtymään.

Lethbridgen yliopiston tutkijat hakevat nyt lisärahoitusta laajentaakseen kannabistutkimusta.

Lähteet: New York Post, CTV News

Kuva: Pixabay

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommentti
Kirjoita tähän nimesi

SUOSITUIMMAT