Kotimainen nenäsumutteena annettava koronarokote sai merkittävän rahoituksen – ihmistestit alkamassa


Suomalainen koronavirusrokote on saanut huomattavan rahoituksen.

Rokote Laboratories Finland Oy on saanut yhdeksän miljoonaa euroa nenäsumutteena annettavan koronarokotteen kehittämiseen. Rahoituksen ansiosta yritys pääsee aloittamaan ihmisillä tehtävät testaukset mahdollisesti jo tänä vuonna.

Yhteensä 3,5 miljoonan euron pääomasijoituksen osakeyhtiöön ovat tehneet Ferring Ventures SA, Jenny ja Antti Wihurin rahasto ja Suomen Kulttuurirahasto. Tämän lisäksi yritys on saanut 5,5 miljoonan euron lainan Business Finlandilta. Lainarahojen turvin on tarkoitus suorittaa rokotteen jatkokehittelyä sekä kliinisiä kokeita.

– Nyt saadun rahoituksen turvin voimme edetä FINCoVac-rokotekandidaatin valmistamisen käynnistämisessä ja varmistaa ihmisillä tehtävän testauksen ensimmäisen ja toisen vaiheen läpiviemisen, kertoo Pasi Kemppainen Rokote Laboratories Oy:sta tiedotteessa.

Ihmiskokeet rokotteilla on tarkoitus aloittaa heti kun lupa-asiat ovat kunnossa, todennäköisesti vielä tämän vuoden puolella.

Ihmiskokeita tehdään noin 60–80 vapaaehtoisella, ensin Kuopiossa ja toisessa vaiheessa lisäksi myös Helsingissä.

Apu virusmuunnoksia vastaan

Helsingin yliopistossa ja Itä-Suomen yliopistossa tehtyyn tutkimukseen perustuva koronarokote hyödyntää uutta geeninsiirtoteknologiaa, jota on testattu jo useissa potilastutkimuksissa, muun muassa syövän hoitoon liittyen.

Rokotteen vahvuutena on sen muunneltavuus, mikä voi auttaa vastaamaan nopeasti uusiin virusmuunnoksiin. Tutkimustyötä tehneen virologian professori Kalle Sakselan mukaan rokote voi toimia tulevaisuudessa esimerkiksi helposti annosteltavana tehosteena perinteisen rokotteen jo saaneille.

Kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT