Koronalla rajut seuraukset suomalaisartistille: ”Olin masentunut ja maaninen”


Laulaja Leo Stillmanilta ilmestyi tällä viikolla uutta musiikkia kahden vuoden tauon jälkeen. Sinkku kantaa nimeä Sano se ääneen.

– Korona muutti koko mun tokan levyn julkaisun, eikä sitä päässyt oikeen promoamaan eikä keikoille. Se oli todella masentavaa, Stillman selostaa Instagramissa julkaisu-uutisen yhteydessä.

Korona vaikutti laulajan elämään myös muulla saralla. Stillman omistaa yhdessä veljensä ja parin kaverinsa kanssa vanhoja perinnepurjelaivoja liiketoimintatarkoituksessa.

– Niiden hommat myös kusi aika hyvin koronan takia, Stillman kiteyttää.

Hänellä riitti korona-aikana kuitenkin muita töitä kahden televisio-ohjelman parissa. Lopulta yhtälö alkoi käydä mielenterveyden päälle.

– Olin masentunut ja maaninen, hajosin ihan täysin. Kone joka oli jo ollut hajoamassa pitkään hajosi.

Nyt Stillmanin vointi on onneksi paranemaan päin.

– Sitä täs on onneksi saanut nyt korjailtua ja toipuminen on käynnissä. Burnoutin myötä oon myös pysähtynyt ekaa kertaa elämässäni ja se on tehnyt mulle hyvää.

SUOSITUIMMAT

Mikko Alatalon lapsenlapsi pyrkii Miss Suomeksi – katso kuva!

Miss Suomi -kilpailun semifinalistit julkistettiin 7. kesäkuuta Helsingissä. Jatkoon pääsi 20 kaunotarta. Heidän joukossaan on muun muassa Mikko Alatalon...

Käärijän biisiä kuunneltu 70 miljoonaa kertaa – näin paljon hän saa siitä rahaa

Käärijän Cha Cha Cha -biisiä on tähän mennessä kuunneltu Spotifyssä yli 70 miljoonaa kertaa. Se tiedetään, että Spotify-suorastriimauspalvelu maksaa...

Poliisille selvisi totuus: 4-vuotiaan kohtalo Joensuussa karmaisee!

Poliisi ja ensihoito saivat eilen hälytyksen yksityisasuntoon Joensuun Rantakylässä. Viranomaiset löysivät asunnosta elottoman 4-vuotiaan lapsen. Lapsesta oli havaittavissa huomattavan...

Seiska: Satu Taiveaho ja Tatu-rakas erohuhujen keskellä – Tatu esiintynyt ilman kihlasormustaan

Entinen kansanedustaja Satu Taiveaho, 46, ja toimitusjohtaja Tatu Varpukari, 50, menivät kihloihin alkuvuodesta. Kevään aikana Seiskan toimitukseen on kuitenkin kantautunut huhuja, joiden...

Renny Harlin suloisessa yhteiskuvassa Coco-tyttärensä kanssa

Hiljattain elokuvaohjaaja Renny Harlin, 64, muutti perheineen Floridan Miami Beachille. Viime lauantaina Renny lisäsi sometililleen kuvan, jossa hänen vierellään on pieni Coco-tytär,...

Minna kuuli Prisman sovituskopista outoa voihketta – kysyi suoraan ”mitä siellä tehdään!”

Minna kertoo hauskasta kesäpäivästään länsisuomalaisessa Prismassa. Minnan tarina julkaistiin paikallisessa Facebook-ryhmässä. -Joo olin tossa vaateosastolla ja kuulin ihme voihkintaa...

HS: Minna Haapkylän näpistyskohussa yllätyskäänne

Minna Haapkylän uutisoitiin hiljattain saaneen sakkorangaistuksen näpistyksestä, petoksesta ja vahingonteosta. Nykyisin tuottajana toimiva oli muun muassa liimannut Prismassa arvokkaan lohifileen päälle edullisemman...

Sairaus on levinnyt aivoihin – Beverly Hills -tähti julkaisi koskettavan videon

Näyttelijä Shannen Doherty, 52, kertoo Instagramissa, että hänen aivoistaan on löytynyt syöpäkasvain. Löydös oli tehty jo tammikuussa, mutta näyttelijä halusi tuoda asian...

Tiina Jylhä kertoi syyn katoamiselleen: ”Pyydän anteeksi kaikilta”

Tiina Jylhä teki torstaina koskettavan ulostulon Instagramissa. Hän toteaa olleensa pitkään monien henkilöiden tavoittamattomissa. Syyksi hän kertoo totaalisen voimattomuuden.- Pyydän anteeksi kaikilta,...

Katso täältä! Janni Hussin ja Joel Harkimon upea hääkuva julki

Janni Hussi, 31, ja Joel Harkimo, 33, juhlivat tänään häitään. Seiskan tietojen mukaan julkkispari vihittiin Helsingin tuomikirkossa kello 13.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje