Lue tästä horoskooppisi viikolle 19 (9.5.–15.5.)


Oinas (21.3.–19.4.)

Juuri sinä olet aina tärkeä, mutta se tulee korostumaan varsinkin tällä viikolla. Ota siis oma tilasi ja paikkasi äläkä tyydy vähempään, vaan pyydä lisää ja enemmän, sillä nyt sinulla on otolliset edellytykset saada mitä haluat. Oletko ajatellut korottaa taksojasi, pyytää palkankorotusta tai vaikkapa lähestyä ihastustasi? Anna palaa! Vaikka jokin asia ei tuottaisikaan välittömästi tulosta, se ei tarkoita sitä, ettei se voisi toteutua joskus myöhemmin.

Härkä (20.4.–20.5.)

Kun kaikki muut säntäilevät sinne tänne kiireineen, sinä otat rohkean askeleen taaksepäin. Ota tämä viikko vastaan kaikessa rauhassa ja käytä se lepäämiseen sekä hermolomaan. Voit samalla myös miettiä uusiksi miten, miksi ja mihin sinun oikeasti kannattaa käyttää rahojasi.

Kaksoset (21.5.–20.6.)

Nyt sinun täytyy ottaa itseäsi niskasta kiinni ja mennä eteenpäin. On sitten kyse uusien ystävien hankkimisesta, uuden tuotteen esittelystä, omasta ulkoasustasi, ansioluettelostasi tai mistä tahansa, mikä antaa sinusta tietynlaisen kuvan muille, tee se, sillä tällä viikolla se kannattaa. Älä jää odottelemaan huonompia aikoja!

Rapu (21.6.–22.7.)

Tämä viikko on sinulle kasvun aikaa. Olet pitkään odottanut jotain otollista tilaisuutta, ja nyt se hetki koittaa. Joudut kuitenkin tekemään paljon taustatyötä asiasi eteen, joten älä lannistu vähästä, vaan puske eteenpäin. Lopussa kiitos seisoo.

Leijona (23.7.–22.8.)

Älä pidä uteliaisuuttasi vakan alla. Nyt on aika laajentaa tietämystä ja ottaa ensimmäisiä askeleita uusia asioita kohti. Ehkä suunnittelet jotain matkaakin? Tällä viikolla sinulla on oppimisen ja uuden tutkimisen janoa yltä kyllin. Voisit myös ottaa yhteyttää vanhoihin tuttuihin, joiden tiedät olleen kiinnostuneita samoista asioista kuin sinä nyt.

Neitsyt (23.8.–22.9.)

Jokin tällä viikolla tekemäsi asia tuottaa hedelmää myöhemmin. Vanha sanonta pitää paikkansa: laita raha töihin eli sinun täytyy käyttää rahaa tienataksesi sitä lisää. Tämä pätee myös esimerkiksi uraan ja harrastuksiin sekä muihin asioihin, joissa kehittymiseen täytyy panostaa. Tutki, mistä saisit tarvitsemaasi koulutusta tai kursseja. Jotkut asiat ovat sijoituksen arvoisia, kuten vaikkapa ammattimaiselta näyttävä pyöreä lamppu etäkokouksia varten!

Vaaka (23.9.–23.10.)

Ole tällä viikolla mieluummin yhdessä kuin yksin. Vaikka olet tottunut viime vuosina yksinoloon, olet kaivannut kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa, joten tee se nyt ja nauti seurasta. Muilta ihmisiltä voi aina oppia myös jotain uutta.

Skorpioni (24.10.–22.11.)

Tällä viikolla menojalkasi alkaa vipattaa toden teolla. Innostut jälleen liikunnasta ja haluat hioa työrutiinejasi. Ota ylimääräistä aikaa itsekehitystä varten ja suunnittele samalla myös arkirutiinejasi uusiksi, mikä vain saa sinut tuntemaan olosi mukavammaksi, sillä virranpuutteesta sinun ei tarvitse tällä viikolla kärsiä. Ihmissuhteissasi voi olla pientä kitkaa, mutta älä anna sen haitata ja keskity enemmän omiin tekemisiisi.

Jousimies (23.11.–21.12.)

Romantiikka, luovuus ja nautinto ovat tämän viikon kulmakiviäsi. Jos olet palaamassa deittailumaailmaan, onnenpotkuja voi olla tuloillaan. Sosiaalinenkin elämäsi alkaa kukoistaa. Älä kuitenkaan toimi liian hätäisesti ja hutiloiden, sillä jotkut nyt solmimasi ihmissuhteet tai luomasi asiat voivat muodostua hyvinkin pitkäkestoisiksi. Etene siis rauhassa ja turhia hätiköimättä.

Kauris (22.12.–19.1.)

Joskus on vain pakko huilata. Vaikka olet iloinen, että ympärilläsi olevilla ihmisillä menee hienosti, haluat nyt olla enemmän omissa oloissasi ja latailla akkuja kaikessa rauhassa. Työssä, opiskelussa tai ihmissuhteissa voi olla luvassa turhautumista, joten tämänkin vuoksi lepo on tärkeää sinulle juuri nyt. Etsi itsellesi jokin mukava soppi, missä voit lepäillä.

Vesimies (20.1.–19.2.)

Kaikki tuntuu nyt sujuvan kuin leikkiä vaan. Vaikka sinulla on tekemistä joka suunnassa, kaikki palaset vain asettuvat paikoilleen kuin itsestään. Tällä viikolla kenties joku vanha ihastus tai ystävä ilmestyy takaisin elämääsi. Sinulla siis menee hyvin, paremmin kuin pitkiin aikoihin, joten nauti siitä!

Kalat (20.2.–20.3.)

Kaikki hyvä tulee aikanaan. Itseluottamuksesi on hiljalleen nousussa, samoin taloudellinen tilanteesi. Tämä positiivinen suuntautuminen jatkuu ainakin lokakuun loppuun asti! Tulet myös lähiaikoina hankkimaan itsellesi uusia asioita ja tavaroita, joten nyt on korkea aika tehdä niille tilaa hankkiutumalla eroon vanhasta roinasta.

Kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Tätä kuvaa Sanna Marin ei halunnut julki – katso kuva jutusta!

HBO Max -kanavalla nähdään pääministeri Sanna Marinin hallitusviisikosta kertova kolmiosainen dokumenttisarja nimeltä Viisi valittua 9. kesäkuuta. Siinä seurataan viiden naisministerin elämää...

Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi bongattiin hyvin yllättävästä paikasta

Olisitko ikinä uskonut, että presidentti Tarja Halonen ja hänen puolisonsa Pentti Arajärvi pitävät tällaisesta musiikista? Pariskunta nimittäin nähtiin sunnuntaina Rammsteinin keikalla Helsingin...

Oho! Antti Tuiskun uusi ura Espanjassa yllättää – tätä hän myy!

Uransa paketoinut Antti Tuisku ei jää makaamaan laakereillaan. Tiedossa on, että hän on opiskellut terapeutiksi, mutta toisenlaistakin bisnestä hän ryhtyy pyörittämään.

Naiset avautuvat Seiskalle Markus Räikkösestä: Outo saunaseikkailumme!

Pääministeri Sanna Marinista eroa tekevä Markus Räikkönen on Seiskan mukaan viettänyt ahkeraa sosiaalista elämää. Seiskalle on avautunut nainen, jonka...

Eevi Teittinen ja Teemu-rakas julkaisivat someen huolta herättäviä päivityksiä

Viime päivinä hyvinvointivalmentaja Eevi Teittinen, 34, ja hänen rakkaansa ex-vapaaottelija Teemu Packalén, 35, ovat tehneet sometileilleen huolestuttavia päivityksiä. Teemu julkaisi Instagramin...

MN: Näin paljon Susanna Penttilä on tienannut OnlyFansista neljän kuukauden aikana

Helmikuussa yrittäjä Susanna Penttilä liittyi OnlyFans-palveluun, johon hän lisää rohkeaa kuvamateriaalia, jota näkee kuukausimaksulla. 50-vuotias Susanna on tienannut edellä...

Miss Suomi -kilpailijat valittu: Transnainen, Rantabaari-sarjasta tuttu näyttelijä…

Miss Suomi -kilpailun tämänvuotiset semifinalistit on valittu. Nimet julkistetaan vasta 7. kesäkuuta, mutta missiemo Sunneva Sjögren on antanut pientä esitietoa valituista.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje