Luuletko yhä, että kauppojen kaikki tuotteet ovat ennakkotarkastettuja ja hyväksyttyjä? Olet väärässä


Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin selvityksen mukaan kuluttajilla on yhä vahva luottamus siihen, että kaikki kivijalkakaupoissa tai verkkokaupoissa myynnissä olevat tuotteet olisivat viranomaisten tarkastamia ja hyväksymiä. Tämä yleisesti vallitseva käsitys on kuitenkin väärä.

Tukes teetti syyskuussa 2020 Taloustutkimuksella kyselyn*, jossa selvitettiin kuluttajien käsityksiä tuotteiden ja palveluiden turvallisuudesta. Yli 80 % vastaajista arvioi viranomaisten tarkastavan etukäteen esimerkiksi sähkölaitteiden, henkilönsuojainten, ilotulitteiden, lelujen tai lastenhoitotarvikkeiden turvallisuuden.

– Tämä oletus tuotteiden ennakkotarkastamisesta on ihmeen sitkeässä, vaikka esimerkiksi sähkölaitteiden ennakkotarkastukset päättyivät Euroopan Unioniin liittymisen myötä 25 vuotta sitten. Suurella osalla kulutustavaroista (esim. lelut ja lastenhoitotarvikkeet) ei ole ennen EU:takaan ollut viranomaisen tekemää ennakkotarkastusta, kertoo johtaja Tuiri Kerttula Tukesista.

LUE MYÖS: Puristumisvaara! Poista välittömästi käytöstä tämä tuote – ollut myynnissä Tokmannissa

Vastuu on valmistajalla, maahantuojalla ja myyjällä

Vastuu tuotteiden turvallisuudesta on valmistajalla, maahantuojalla ja myyjällä. Ennakkotarkastusten sijaan viranomainen valvoo markkinoilla olevia tuotteita riskiperusteisesti ja testauttaa sellaisia tuote-eriä, joiden turvallisuudesta tai vaatimustenmukaisuudesta herää valvonnassa epäily.

– Tukesilla ei ole omia testauslaboratorioita, vaan teetämme testit ulkopuolisilla asiantuntijalaitoksilla, esim. Tullilaboratoriossa, Kerttula kertoo.

Esimerkiksi monet langattomat laitteet voivat häiritä toisiaan, elleivät ne täytä EU-vaatimuksia. Alla olevalla videolla kerrotaan langattomien laitteiden vaatimuksista.

Valmistajien, maahantuojien ja myyjien on varmistauduttava tuotteen vaatimustenmukaisuudesta ja turvallisuudesta ennen sen myyntiä. Jos tuote osoittautuu vaaralliseksi, myyjän pitää lopettaa sen myyminen välittömästi ja tarvittaessa poistaa tuote markkinoilta, eli jakeluketjun kaikista vaiheista. Vakavimmissa tapauksissa myydyt tuotteet voidaan määrätä kerättäväksi pois kuluttajilta ja muilta loppukäyttäjiltä (takaisinveto). Tällöin yrityksen pitää tiedottaa tuotteen takaisinvedosta tehokkaasti, henkilökohtaisesti tai/ja julkisesti.

Mitä kuluttaja voi tehdä?

– Jos huomaat esimerkiksi lehdessä ilmoituksen vaarallisesta tuotteesta, toimi ilmoituksessa annetun ohjeen mukaan ja lopeta tuotteen käyttö, Tuiri Kerttula neuvoo.

– Jos taas huomaat itse, että tuote on vaarallinen, ole ensisijaisesti yhteydessä tuotteen myyjään. Tietoa Tukesin markkinavalvonnassa havaituista vaarallisista tuotteista löytyy Tukesin verkkosivuilta, siellä voit tehdä myös ilmoituksen vaarallisesta tuotteesta.

– EU:n ulkopuolisista verkkokaupoista tilatuista tuotteista olen eniten huolissani, Kerttula toteaa. Jos tilaat tuotteita EU:n ulkopuolelta, Euroopasta ei silloin löydy vastuutahoa, jolle tuotteen voisi palauttaa ja jolta voisi vaatia korvauksia. Usein myös tuotteen hinta kertoo jotain myös laadusta.

– Sinulla on kuluttajana valttikortit kädessäsi: omalla ostokäyttäytymiselläsi voit vaikuttaa siihen, millaisia tuotteita markkinoilla on. Harkitse tarkkaan, mitä ostat ja mistä ostat. Voit myös omilla valinnoillasi vaikuttaa itsesi ja läheistesi turvallisuuteen, Kerttula sanoo.

Jos huomaat, että tuote on vaarallinen, ota aina ensin yhteyttä yritykseen, jonka kanssa olet tehnyt kaupat. Ota yhteyttä yritykseen mahdollisimman pian sen jälkeen, kun olet havainnut virheen tuotteessa. Neuvottele yrityksen kanssa mahdollisesta korjauksesta, vaihdosta toiseen tuotteeseen, hyvityksestä tai kaupan purusta.

Tee tuotteesta ilmoitus Tukesiin (ilmoituslomake Markkinavalvontarekisterissä). Voit tehdä ilmoituksen myös nimettömänä.

Vaikka yritys olisikin antanut sinulle rahat takaisin tai uuden tuotteen tai korjannut tuotteen, tee silti ilmoitus Tukesiin. Vaikka sinun tapauksessasi selvittiin toivottavasti säikähdyksellä, joku muu tuotetta käyttävä ei välttämättä ole yhtä onnekas. Ilmoituksen avulla Tukes voi ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin. Jokainen yritys vastaa osaltaan siitä, että tuotteet ovat turvallisia.

Tukes ei voi määrätä vahingonkorvauksia tai hyvityksiä kuluttajalle eikä se valvo kuluttajansuojalakia.

Lisätietoa kuluttajan omasta vastuusta Tukesin Omalla vastuulla-verkkosivulla.

*Kyselyyn vastasi 1 051 iältään 17–79-vuotiasta suomalaista. Kysely toteutettiin puhelinhaastatteluna.

SUOSITUIMMAT

16v Rasmus Takaluoman etsinnöille musertava päätös

Poliisi järjesti tällä viikolla mittavan operaation viime marraskuussa kadonneen Rasmus Takaluoman löytämiseksi. Kadonnutta etsittiin 24.-25. toukokuuta Lapuan keskustasta ja...

Tältä näyttää Erika Vikmanin uusi iäkkäämpi miesystävä – Seiskan kuvalinkki

Erika Vikman on vahvistanut julkisuudessa löytäneensä elämäänsä uuden rakkauden. Laulaja ei ole kuitenkaan halunnut kertoa uudesta rakkaastaan mitään sen tarkemmin, koska kyseessä...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

IL: Tauski Peltonen joutui rajuun liikenneonnettomuuteen

Tauski Peltonen joutui perjantaina 26. toukokuuta rajuun liikenneonnettomuuteen ollessaan matkalla keikkapaikalle. Asiasta kertoo Iltalehti. Autoa oli ajanut Tauskin Jimmy-poika...

Tuija Pehkonen julkaisi pysäyttäviä kuvia sairaalasta – käännytettiin päivystyksestä

Tuija Pehkonen ja hänen puolisonsa Eero Ettala odottavat lasta. Pienokaisen laskettu aika on syksyllä. Suosikkijuontaja onkin julkaissut kevään aikana Intagramissa lukuisia kuvia,...

Oho! Kauniskasvoinen Susanna Laine hakeutuu yllättävään operointiin

Suosikkijuontaja Susanna Laine tuntuu omaavan kaikki klassiseen kauneuteen liitettävät piirteet. Hänellä on symmetriset kasvot, isot silmät, upeat hiukset ja täydellinen hymy.

Seinäjokinen mies meni mökilleen – kaapista tehty löytö ällistytti, kuva!

Seinäjokinen mies lähti käymään mökillään, jossa oli viimeksi viettänyt aikaa joulun maissa eli pari kuukautta sitten. Kaapista hän löysi...

IL: Vantaalla putosi jälleen henkilö parvekkeelta samassa taloyhtiössä!

Iltalehti uutisoi Vantaan Tikkurilassa torstai-iltana 25. toukokuuta tapahtuneesta onnettomuudesta. Henkilö oli pudonnut kerrostalon neljännessä kerroksessa sijaitsevalta ranskalaiselta parvekkeelta. Itä-Uudenmaan...

Oho! Marinin ex-mies Markus Räikkönen julkaisi yllättäviä kuvia

Sanna Marin ja Markus Räikkönen ilmoittivat hiljattain hakeneensa avioeroa. Kumpikin osapuoli on ikävästä uutisesta huolimatta esiintynyt sosiaalisessa mediassa sangen hyväntuulisena.

Poliisi etsii 57v naista – kaikki havainnot hätänumeroon 112!

EDIT 28.5.2023: Nainen on löytynyt hengissä. Poliisi kiittää kansalaisia avusta. Kadonneen kuva poistettu. Poliisi etsii tänään 27. toukokuuta kadonnutta...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje