Maanantaina avautuu luettavaksi yli 70 digilehteä viikon ajaksi


Aikakauslehtiviikkoa vietetään taas osana valtakunnallista Lukuviikkoa, jolloin päästään muun muassa lukemaan digijulkaisuja ilmaiseksi. Tänä vuonna myös aikuisille on tarjolla omaa mediakasvatusmateriaalia.

Maanantaina 5. huhtikuuta käynnistyy Aikakauslehtiviikko, ja Aikakausmedian jäsenkustantajien lehdistä yli 70 avaa digilehtensä maksutta kaikkien luettaviksi.

Teemaviikko nostaa esiin aikakauslehtien monipuolisia sisältöjä, tutustuttaa uusiin lehtiin ja mediasisältöjen tekemiseen sekä tukee lasten ja nuorten lukutaidon kehittymistä.

Aikakauslehtiviikko toteutetaan nyt toista kertaa yhteistyössä Lukukeskuksen kanssa, osana valtakunnallista Lukuviikkoa. Lukuviikon teemana on ”Lukutaito on kansalaistaito”.

Aikakausmedia on tuottanut eri opetusasteille teemaviikon tueksi mediakasvatusmateriaalin, joka tutustuttaa lapsia ja nuoria toimittajan työhön ja herättelee pohtimaan, kuuluuko mediassa lasten ja nuorten ääni.

Tänä vuonna myös aikuiset ja toisen asteen opiskelijat pääsevät haastamaan käsitystään journalismista. Heille suunnattu Mediaa, kiitos! -verkkosivusto avaa viisi näkökulmaa mediaan ja toimitusten arkeen.

Aikakauslehtiviikko järjestettiin ensimmäisen kerran viime vuonna, ja siihen osallistui 70 lehteä ja 118 000 lukijaa.

Digilehdet ovat avoinna 5.-11.4. ja niitä voi lukea osoitteessa www.aikakauslehtiviikko.fi.

SUOSITUIMMAT

Mikko Alatalon lapsenlapsi pyrkii Miss Suomeksi – katso kuva!

Miss Suomi -kilpailun semifinalistit julkistettiin 7. kesäkuuta Helsingissä. Jatkoon pääsi 20 kaunotarta. Heidän joukossaan on muun muassa Mikko Alatalon...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Tunnistatko tätä autoa tai polkupyöräijää? Poliisi julkaisi kuvia

Poliisi pyytää kansalaisten apua perjantaina 26.toukokuuta Eurassa tapahtuneeseen koruliikkeen murtoon liittyen. Tapahtumayönä valvontakameran videoihin on tallentunut pyöräilijä ja pakettiauto.

IS: Lauri Tähkä on saanut syytteen seksuaalirikoksesta

Laulaja-lauluntekijä Lauri Tähkä, oikealta nimeltään Jarkko Suo, 49, on saanut seksuaalirikoksesta syytteen ja sen rikosnimike on pakottaminen seksuaaliseen tekoon.

Syötkö jotain näistä lääkkeistä – varo!

Tuntuuko että ihosi on tavallista herkempi auringolle? Paloitko? Voi olla, että lääkeaineesi herkistää auringonvalolle. Tiettyjen lääkeaineiden kanssa tulee olla...

Renny Harlin suloisessa yhteiskuvassa Coco-tyttärensä kanssa

Hiljattain elokuvaohjaaja Renny Harlin, 64, muutti perheineen Floridan Miami Beachille. Viime lauantaina Renny lisäsi sometililleen kuvan, jossa hänen vierellään on pieni Coco-tytär,...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

KK: Sisko paljastaa Kikan todellisen kuolinsyyn

Kikan sisko Kati Lahti palaa Kodin Kuvalehden haastattelussa vuonna 2005 menehtyneen laulajan viimeisiin hetkiin. Hän korostaa, että asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje