Masennuksen ja tupakoinnin välillä on löydetty uusi yhteys




Jo aiemmin on todistettu, että masennuksesta kärsivät henkilöt tupakoivat yleisemmin kuin keskimäärin. Nyt Helsingin yliopiston koordinoima kansainvälinen tutkimus on osoittanut, että tupakkariippuvuuden voimakkuudella ja masennuksella on yhteys.

– Tulostemme perusteella vaikuttaa siltä, että masentuneet henkilöt eivät polta siksi, että he pitäisivät tupakan mausta. Ennemminkin depressio näyttäisi kytkeytyvän nikotiininhimoon ja käytösmalliin, jossa esimerkiksi stressiä pyritään helpottamaan tupakoinnin avulla, kertoo tutkimuksen toteuttanut Maarit Piirtola Helsingin yliopiston Suomen molekyylilääketieteen instituutista.

Tutkimustulokset perustuvat 1 400 suomalaiselle kaksoselle tehtyihin kyselyihin.

Tutkijat kuitenkin korostavat, että tutkimuksen tulosten perusteella ei voida kuitenkaan sanoa tupakoinnin aiheuttavan masennusta tai päinvastoin.

– Masennuspotilaiden hoidossa olisi tärkeää pyrkiä huomioimaan myös tupakointi yhtenä mahdollisesti masennusta ylläpitävänä tekijänä ja tarjota mahdollisimman yksilöllistä tukea tupakoinnin lopettamiseen. Tehokkaimmat tukikeinot perustuvat tupakkariippuvuuden yksilöllisten syiden ymmärtämiseen, sanoo kaksostutkimusryhmän johtaja, professori Jaakko Kaprio Helsingin yliopistosta.

Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Wisconsinin ja Missourin yliopistojen kanssa.


VIRAALI-VIDEOITA

- Mainos -

SUOSITUIMMAT

Ernest Lawson julkaisee erittäin harvoin kuvia vaimostaan – katso täältä!

Ernest Lawson on tuttu tv-katsojille muun muassa suosituista sarjoista Putous ja Talent Suomi. Lawson...

3,5 miljoonan seuraajan iranilaismalli jäi nolosti kiinni – muokkasi suomalaiskaunottaren kuvan omakseen! Vertaa

Bloggaaja ja somevaikuttaja Kira Kosonen, 34, pöyristyi nähdessään Instagramissa iranilaislähtöisen Mahlagha Jaberin, 31, tammikuussa julkaiseman kuvan. Kosonen huomasi heti, että kyseessä oli...

Anna: Radiojuontaja Minna Kuukka erosi ja ajatteli, ettei hänestä tule koskaan äitiä – pian hän odotti kaksosia

Radion Novalla Aki Linnanahteen kanssa suomalaisia aamuisin viihdyttävä Minna Kuukka, 50, kertoo Anna-lehden haastattelussa vanhemmuudesta ja miten hänestä tuli äiti, vaikka hän...

Asianajotoimistolta uutta tietoa hometaloriitojen sopimisesta ja homekoirien tehokkuudesta

Kiinteistöjuridiikkaan erikoistuneen Asianajotoimisto Teräskulma Oy:n mukaan homekoirat tunnistavat yhdeksän kymmenestä hometalovauriosta ja hometaloriidoista jopa 90 prosenttia pystytään sopimaan. Teräskulma...

Mitä Suomi lukee? Nämä olivat maaliskuun luetuimmat kirjat

Suomen Kirjakauppaliitto on julkaissut listan, jossa näkyvät tämän hetken luetuimmat kirjat. Tilasto perustuu laajan valikoiman kirjakauppojen sekä verkkokauppojen ja...

Janna Hurmerinta avautuu pettämisestä – ”Hävetti mennä jopa lähikauppaan”

Muusikko Janna Hurmerinta, 39, kertoo YouTubessa julkaistun Päiväkirjamerkintöjä-sarjansa toisessa jaksossa julkisuudesta ja miten se riepotteli häntä pettämiskohun keskellä. Videon voi katsoa yläpuolelta.

Penkkiurheilijan superviikko – F1 Imolassa ja Mestarien liigan ratkaisevat puolivälieräottelut

Tällä viikolla penkkiurheilijat pääsevät seuraamaan muun muassa Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan ratkaisevia puolivälieräotteluita, Liigan ensimmäisiä playoffs-otteluita, F1-kauden toista osakilpailua sekä muun muassa...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje