Tagit Tupakointi

Tag: tupakointi

Masennuksen ja tupakoinnin välillä on löydetty uusi yhteys

Jo aiemmin on todistettu, että masennuksesta kärsivät henkilöt tupakoivat yleisemmin kuin keskimäärin. Nyt Helsingin yliopiston koordinoima kansainvälinen tutkimus on osoittanut, että tupakkariippuvuuden...

Koronapandemian aikana on erityisen tärkeää lopettaa tupakointi – tässä ohjeet

Tupakoinnin on osoitettu lisäävän vakavan koronataudin riskiä, joten nyt on korkea aika tumpata lopullisesti alla olevien ohjeiden avulla. Syöpäjärjestöjen...

Suomalaistutkimus: Tupakointi ei ole vain riskitekijä – se aiheuttaa tappavan aivoverenvuodon

Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että tupakointi lisää riskiä lukinkalvonalaiseen aivoverenvuotoon. Kyseessä on tappavin aivoverenkiertohäiriö, vaikka hoidot ovatkin kehittyneet.

Näinkin voi käydä! Tupakan sytyttäminen aiheutti räjähdyksen, video

Tupakointi on tunnetusti vaarallista, mutta tässä tapauksessa tuo vaarallisuus näyttäytyi epätyypillisemmällä tavalla. Kiinassa, Foshanin kaupungissa liikennekameraan tallentui mykistävä näky....

Tupakointi baarien ja ravintoloiden terasseilla voi olla kohta lailla kielletty

Ravintoloiden yrittäjät etsivät tällä hetkellä erilaisia tapoja, joilla he voisivat palvella asiakasta vieläkin turvallisemmin, kun poikkeustila on vielä päällä. Monet heistä ovat...

Most Read

IS: Karin postiluukusta tipahti 46 potilaan tiedot: Sairauskertomukset mukana!

Kotkassa asuva Kari-niminen mies on ottanut yhteyttä Iltasanomiin. Hän kertoo saaneensa viime perjantaina käsittämättömän kirjeen Vantaan Mehiläisestä. – Kirjekuoressa...

Martina Aitolehti kertoo viimein totuuden ”yllätyshäistään”

Martina Aitolehti aiheutti Instagramissa hämmennystä viime viikolla. Hän kertoi olevansa metsästämässä täydellistä hääpukua Italiassa. Martina ei missään vaiheessa väittänyt,...

Vappu Pimiä julkaisi yhteiskuvia puolisonsa kanssa 12-vuotisen taipaleen kunniaksi

Juontaja Vappu Pimiä, 44, lisäsi eilen kolme yhteiskuvaa sometililleen puolisonsa Teemu Huuhtasen, 51, kanssa. Pariskunta vietti aikaa upeissa maisemissa Malediiveilla.

Käsidesimiehet ihastuttivat Linnan juhlissa – näin kansa kommentoi somessa

Eilen Linnan juhlissa presidentti Sauli Niinistön 1. adjutanttina toimi Tino Savolainen ja 2. adjutanttina Ville Hukkanen. Molemmat ovat sotilasarvoltaan everstiluutnantteja ja he...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje