Me Naiset: Sami Kuronen pettämisestään – ”Harmittaa ja hävettää”

Televisiosta ja radiosta tuttu juontaja Sami Kuronen, 46, pohtii menneitä parisuhteitaan Me Naiset -lehden haastattelussa.

Kuronen kuvailee itseään parisuhdeihmiseksi, joka ei viihdy pitkään sinkkuna. Hän on joutunut usein otsikoihin kuvankauniiden kumppaneidensa pettämisestä, ja tunnustaa olevansa erityisen noloissaan eräästä menneisyyden ratkaisusta.

– Seitsemän vuotta sitten minulla meni hetken kaksi suhdetta päällekkäin ennen kuin sain lopetettua edellisen. Se on asia, josta en todellakaan ole millään tavalla ylpeä. Silloin ei vain ollut kykyä ja rohkeutta hoitaa sitä asiaa oikein, Kuronen pohtii Me Naisille.

Kuronen uskoo, että toimisi nykyisin vastaavanlaisessa tilanteessa toisin. Hän kertoo työnsä aiheuttaneen ongelmia parisuhteisiinsa, koska se on tärkeysjärjestyksessä ajanut liian usein kumppanin ohi.

– Harmittaa ja hävettää se, miten huonosti olen välillä kohdellut toista, Kuronen tunnustaa haastattelussa.

Kuronen erosi alkuvuodesta vuoden 2017 Miss Suomesta Michaela Söderholmista, jonka jälkeen hän nousi otsikoihin yhteisestä lasten kanssa ulkomaille suuntautuneesta perhelomasta radiojuontajaparinsa Jenni Alexandrovan kanssa. Kaksikko on kiistänyt romanssihuhut eikä Kuronen puhunut Alexandrovasta haastattelussa.

Kuronen sanoo olevansa sinkku ja uskoo muuttuneensa jokaisen päättyneen suhteen jälkeen hieman paremmaksi versioksi itsestään. Elämän suurimmaksi rakkaudeksi hän nimeää tyttärensä. Silläkin rintamalla on kuitenkin ollut ongelmia, sillä Kurosen ex-vaimo, tytön äiti, Anu Valli haastoi miehen tänä keväänä käräjille tytön elatusmaksuista.

Kuronen ei puhu elatuskiistastaan Me Naisten haastattelussa, mutta vakuuttaa ottaneensa oppia tekemistään virheistä ja pyrkivänsä olemaan jatkossa ”piirun verran parempi mies”.

Lähde: Me Naiset

Kuva: Instagram

SUOSITUIMMAT

Onko tässä Erika Vikmanin uusi tyttöystävä? Katso kuva Seiskasta – kuvalinkki

Seiska kertoo saaneensa taiteilijapiireistä lukuisia vinkkejä siitä, että Erika Vikman viihtyisi läheisissä tunnelmissa toisen näyttävän kaunottaren kanssa. Kyseessä on julkkistaiteilija, jota kuvaillaan...

Maria Lund meni naimisiin! Katso upeat hääkuvat Seiskasta – kuvalinkki

Laulaja ja näyttelijä Maria Lund, 38, meni tänään naimisiin Jussi-rakkaansa kanssa. Pari vihittiin nykyisessä kotikaupungissaan Porvoon keskiaikaisessa tuomiokirkossa. Seiska...

Seiska: Martina Aitolehden sekavassa erokuviossa yllättävä käänne

Seiska uutisoi viime viikolla, että pari viikkoa sitten takareisileikkauksessa ollut Martina Aitolehti, 39, on eronnut Hannu Pikkaraisesta, 37, miehen raiskaussyytteiden takia.

Danny täytti 79v – 20v Helmi-ystävätär julkaisi paljon kertovan onnittelun

Danny vietti launtaina 79-vuotissyntymäpäiviään. Illalla laulajaveteraanin ystävätär Helmi Loukasmäki, 20, innostui onnittelemaan miestä julkisesti Instagramissa, vaikka on sen varmasti henkilökohtaisestikin tehnyt.

Ovatko Martina Aitolehti ja Hannu Pikkarainen sittenkin yhdessä? Kuvamateriaali synttäreiltä hämmentää faneja

Seiska uutisoi viime viikolla Martina Aitolehden ja Hannu Pikkaraisen eronneen. Syynä oli lehden mukaan se, että miehen puskista tullut raiskaussyyte oli Martinalle...

Seiska: Nina Mikkonen uskoo uuteen bisnesideaansa – ”Sitä eivät parikymppiset fitness-beibet tiedä!”

Televisiosta tuttu Nina Mikkonen, 57, on käynnistänyt uuden liikuntabisneksen Kirsi "Kiki" Halmeen kanssa. Mikkonen kertoi Seiskalle, että uudessa...

IS: Kivilahtien perintöriidassa yllätyskäänne – Kaarina tyttärineen jäi maksunaisiksi

Iltasanomat uutisoi, että riita kaksi vuotta sitten menehtyneen liikemies Kari Kivilahden perinnöstä on viimein ohi. Oikeustaistelun syynä oli muun muassa se, että...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje