Miksi emme enää lue, vaikka se voisi parantaa keskittymiskykyä ja vähentää stressiä? Uutuuskirja kertoo, miksi lukeminen on oikeasti supervoima



Miksi luemme nykyään vähemmän? Miten lukemisen ilon voi löytää? Kuinka kasvattaa lapsesta lukija? Vesa Sisättö
kannustaa uutuuskirjassaan Lukemisen voima pysähtymään kirjan äärelle ja auttaa löytämään lukemisen supervoiman. 

Kiire, stressi ja digi ovat syrjäyttäneet lukemisen monen elämässä. Lukemiselle ei löydy aikaa – eikä keskittymiskykyä. Syvä lukeminen on ainutlaatuinen taito, joka ei synny ihmiselle automaattisesti. Onneksi kuka tahansa voi opetella lukijaksi.

Uutuuskirjassaan Lukemisen voima Vesa Sisättö antaa konkreettisia vinkkejä kirjan ja lukemisen ilon löytämiseksi – tai lukijaksi palaamiseksi – ja perkaa samalla niin lukemisen hyvää tekevät vaikutukset kuin ajankäyttöön ja kirjan arvostukseen liittyvää problematiikkaa.

Kirja ja lukeminen kamppailevat ihmisten vapaa-ajasta. Syitä siihen, että lukeminen vähentynyt, on helppo osoittaa. Viimeisen sadan vuoden aikana lukemiseen käytettyä aikaa ovat verottaneet ensin radio ja sitten televisio.

– Lukeminen selvisi näiden aikasyöppöjen rinnalla 2000-luvulle asti. Älypuhelimet löivät itsensä läpi vuonna 2012, ja vaikuttaa siltä, että vasta internetin leviäminen kaikkialle on nujertamassa lukemisen. Älypuhelin tarjoaa kaiken sen, mitä aiemminkin on ollut saatavilla – mutta muodossa, jonka voi kuljettaa mukanaan. Minkä tahansa vapaan hetken voi täyttää internetillä, Sisättö pohtii.

– Nykyajan maailmassa tuntuu usein siltä, että ’Kato ihana kissavideo!’ Pompimme asiasta toiseen sekä töissä että kotona. Ilmiö on niin yleinen, että sille on nimikin, adt – attention decifit trait. Tässä häiriössä ihmisen tarkkaavaisuus on heikentynyt. Se, että lukeminen ei suju, on yksi merkki siitä, että keskittymiskyky saattaa olla epäkunnossa. Lukeminen on itsessään kuitenkin harjoitus, joka voi auttaa keskittymiskyvyn puutteesta kärsivää ihmistä. Kun keskitymme lukemaan, aivomme oppivat taas rauhoittumaan ja kiinnittäytymään yhteen asiaan kerrallaan, Sisättö kuvailee.

– Ihan helppoa se ei kuitenkaan ole, hän lisää.

Vesa Sisättö on vapaa toimittaja ja tietokirjailija. Hänen aikaisempia teoksiaan ovat mm. Only in Finland – Suomalaisen järjenkäytön tähtihetkiä (2018) ja Tuhansien mokien maa – Tunaroinnin Suomen historia (2016).

Ylin kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT