Missien tuomarointia

Miss EW 2020 -finaali käytiin viikko sitten Rönnin tanssilavalla ja jo neljännen kerran valittiin Suomen luonnollisesti kaunein missi. Kuinka valinta sitten tehdään ja mitkä asiat voittajakolmikkoa valitessa otetaan huomioon. Tätä on kysytty paljon, joten päätin tehdä aiheesta blogin.

Ensinnäkin, on jo voitto päästä Suomen luonnollisesti kauneimpaan finaalikymmenikköön. Finaalikymmenikköön valitaan suuresta hakijamäärästä usean eri vaiheen kautta lopullinen kymmenikkö, jotka edustavat kisamme arvoja, toimivat esikuvina etenkin nuorille ja joista jokainen voisi kantaa tuota kirkkainta seppelettä. Lopullisen voittajakolmikon valinta on ollut joka vuosi äärettömän vaikea, sillä taso on tässä kisassa ollut alusta asti äärettömän kova. Erot näiden upeiden tyttöjen välillä ovat hiuksen hienoja.

Vaikka kyse on kauneuskilpailusta, ulkoiset seikat ovat vain yksi osa-alue, joita arvioidaan.
Kauneuden lisäksi ratkaisevat mm. sosiaalisuus ja edustavuus. Lisäksi missin täytyy tulla kaikkien kanssa toimeen.Finaalissa nähdään tuomaristo, jotka ovat seuranneet missien matkaa koko kesän ajan.

Misseille on kesän aikana annettu useita eri tehtäviä ja heihin on päästy tutustumaan mm. somen kautta. Lisäksi useat eri yhteistyökumppanimme ovat päässeet tutustumaan finaalikymmenikköön sekä heidän ajatuksiinsa. Lopullisessa valinnassa huomioidaan missien koko matkaa.

Missin työtehtäviin kuuluu sosiaaliset tilanteet sekä erilaiset edustustehtävät, joten missin tulee olla helposti lähestyttävä, sosiaalinen sekä iloinen ja ulospäinsuuntautuva.Lisäksi missin tulee omata paineensietokykyä sekä heittäytymiskykyä.Tuotannon tulee olla varmoja, että missit pärjäävät annetuissa tehtävissä. Missin tulee ottaa kanssaihmiset huomioon tilanteessa kuin tilanteessa ja ehdottomasti omata positiivinen elämänasenne.

Vaikeassa valintatilanteessa tuomarit saattavat joutua arvioimaan myös jopa missien hakemuksia, joten jo hakuvaiheessa kannattaa panostaa. Hakemuksista tuomarit voivat arvioida onko haku ollut pelkkä päähänpisto vai haluaako missi todella panostaa tähän.
Kiertueella annettujen tehtävien tulee olla palautettu aikataulussa, sillä missin tulee olla täsmällinen.Lisäksi arvioimme missien innokkuutta edustaa sekä tuoda kisan arvoja ja ajatuksia esiin myös kisan jälkeen sekä valmiutta ja oma-aloitteisuutta tuleviin tehtäviin.

Tuomarit arvioivat myös lavaesiintymisen ja tuomarihaastattelutilanteen. Lisäksi tuomarit tarkkailevat kuinka missit tsemppaavat toinen toisiaan, kuinka he toimivat sosiaalisissa tilanteissa ja kuinka he kohtaavat yllättävät tilanteet. Virheitä ei kannata missään nimessä pelätä, mutta kannattaa harjoitella niihin suhtautumista.Missi on kokonaisuus, ei pelkkä kaunis ulkokuori.

Miss EW kisassa missejä valmennetaan koko kesän ajan ja valmentajiksi on huolellisesti valittu alansa huiput.Tänä kesänä valmentajina nähtiin huikeat Ilkka Koppelomäki, jolta on ilmestynyt myös Saa mitä haluat-kirja, Mari Sarajärvi / Coaching LAB, Eira Litmanen / Diamond Coaching sekä Elina Leskinen / kehopositiivisuuden puolesta puhuja.

Valmennuksista finalistit saavat tärkeitä oppeja omaan hyvinvointiinsa, itsetunnosta sekä kehopositiivisuudesta, sillä haluamme, että kisamme antaa kisakokemuksen lisäksi jokaiselle finalistillemme myös tärkeitä avaimia. Lisäksi missit saavat kiertueen ajan upeita tuotelahjoja yhteistyökumppaneiltamme. Kisakokemus voi toimia jokaiselle finalistille hyvänä ponnahduslautana, joten on tärkeää osata hyödyntää kisakokemus sekä konseptin tarjoamat valmennukset sekä yhteistyömahdollisuudet vaikkei sijoitusta tulisikaan. Menestys ei aina automaattisesti tarkoita voittoa, vaan kaikki on aina omasta asenteesta ja tahtotilasta kiinni.

Kiitos tämän vuoden upealle tuomaristolle, joka oli erittäin vaikean valinnan edessä. Tuomaristoon kuuluivat Miss EW 2018 Jenna Toppari, Miss EW 2019 Tiia Aalto, itsensä johtamisen valmentaja Ilkka Koppelomäki, Rönnin toiminnanjohtaja Jussi Valve sekä Mr. Finland kisan perustaja Timo Salmesmaa.

Toiseksi perintöprinsessaksi sijoittui Alisa Vornanen. Ensimmäiseksi perintöprinsessaksi sijoittui Katri Pälve. Suomen luonnollisesti kauneimmaksi kukitettiin Emilia Kaskinen. Yleisön suosikiksi sijoittui Ella Kangas.

Haluamme kisassa painottaa, että tärkeintä ei ole määränpää, vaan se koko matka️.

Kuvat: Mainosstudio Sanna H
Meikki: Suvi Kalliomäki ja Kia Hänninen/Boho green make up
Hiukset: Sari Launis/Greenlips Beauty
Missien iltapuvut: Mekko.fi
Kukat: Floramore
Pokaalit: Pokaalipojat


VIRAALI-VIDEOITA

- Mainos -

SUOSITUIMMAT

Tämä on pakko nähdä! Moottoripyöräilijä pelastuu uskomattomalla tavalla

Nettiin päätynyt pätkä on todella hurjaa katsottavaa. Se osoittaa, että joskus kaikki on vain hiuskarvan varassa. LiveLeak-sivustolle on jaettu...

Mitä tapahtuu Salkkareiden syyskaudella? ”Pidä lehmä näppis erossa mun miehestä!”

Suosittu kotimainen saippuaoopperasarja Salatut elämät palaa kesätauolta maanantaina 3.8. klo 19.30 MTV3-kanavalla. Katso yläpuolelta traileri, jolla väläytellään syyskauden...

Janita Lukkarisen syöpätaistelussa uusi käänne – julkaisi myös uuden kuvan, linkki

Syöpää jo yli kaksi vuotta sairastanut Janita Lukkarinen joutui uutena vuotena saattohoitoon. Hoitopaikkana toimi Terhokoti Helsingissä. Janita pääsi Terhokodista...

Lapsipornoringin johtaja puukotettiin ja hakattiin kuoliaaksi vankilassa

40-vuotias kahden lapsen isä Christian Maire tuomittiin 40 vuodeksi vankeuteen lapsipornoringin johtohahmona toimimisesta. Vankilarangaistus kuitenkin lyheni dramaattisesti vain muutaman...

Sanna Marinin tuoreen aviomiehen esittelyt eivät menneet maailmalla ihan kohdilleen – ”16-vuotias”, ”jalkapalloilija”

Pääministeri Sanna Marin, 34, (sd.) julkaisi yllättäen eilen Instagramissa hääkuvan ja ilmoitti avioituneensa lauantaina 1.8. pitkäaikaisen kumppaninsa Markus Räikkösen, 34, kanssa.

Sampo Kaulanen julkaisi kuvan nuoruudestaan: ”Ei tarvi kaukaa syytä hakea et miks yläasteella ”vienti” oli tiukassa

Pinta-alaltaan Suomen suurinta K-Marketia Jounin Kauppaa Äkäslompolossa pyörittävä sekä monista television realityohjelmista tuttu Sampo Kaulanen hauskuuttaa jälleen seuraajiaan Facebookissa.

Pastakokin 10 vinkkiä kotikokkaajille – vältä nämä virheet

Hangon Makaronitehtaan keittiömestari ja osakas Jarkko Hautamäki antaa vinkit kotikeittiöihin täydellisen pasta-aterian valmistamiseen. Jarkko Hautamäki on paljasjalkainen hankolainen, joka on työskennellyt muun muassa...

VIIMEISIMMÄT KOMMENTIT

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje