MN: Anne Flinkkilä sai shokkidiagnoosin – jäi pois tv-ruudusta


Tv-toimittaja Anne Flinkkilä, 64, kertoo Me Naisten haastattelussa saamastaan pelottavasta diagnoosista. Flinkkilä oli hakeutunut vuosi sitten sairaalaan, koska hänen vartalonsa toinen puoli oli puutunut yhtäkkiä.

– Pääni kuvattiin, ja sieltä löytyi satunnaislöydöksenä puhkeamaton aneurysma eli pullistuma aivoissa. Juuri niin pullistumat yleensä löytyvät. Ajattelin, että tämä ei voi olla mahdollista, Flinkkilä toteaa Me Naisille.

Konsultaatiossa on päätetty, ettei pullistumaa leikata. Flinkkilä on peloissaan, koska usein ihminen menehtyy heti aneurysman puhjettua. Ja vaikka selviäisikin hengissä, seuraukset ovat yleensä vakavat.

– Yhtäkkiä minulla on aikapommi päässäni, enkä voi vaikuttaa siihen mitenkään. Olen tajunnut, kuinka hauras ja arvaamaton ihmisen keho on.

Flinkkilä kertoo Me Naisille jäävänsä lokakuussa eläkkeelle. Tv-ruudussa häntä ei tulla enää näkemään.

SUOSITUIMMAT