MTV: 42v kuopiolaisnainen tappoi aviomiehensä ja raahasi ruumiin rappukäytävään


MTV uutisoi Pohjois-Savon käräjäoikeuden eilen antamasta tuomiosta. 42-vuotias Piia Maria Korhonen sai yhdeksän vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeusrangaistuksen aviomiehensä taposta ja muista rikoksista.

Henkirikos tapahtui pariskunnan kotona Kuopion Petosella huhtikuussa. Korhonen oli laittanut nahkaisen vyön miehensä kaulan ympärille ja kuristanut tämän hengiltä. Uhri oli ollut tuolloin nukkumassa sohvalla.

Teon jälkeen nainen raahasi ruumiin kerrostalon rappukäytävään. Sivullinen henkilö löysi vainajan. MTV:n hankkimien tietojen mukaan tuomittu oli tehnyt uhrille väkivaltaa myös ennen kuristamista.

Korhonen tuomittiin tapon lisäksi kahdesta pahoinpitelystä, lähestymiskiellon rikkomisesta ja vahingonteosta. Näissä rikoksissa uhrina oli toinen miespuolinen henkilö.

SUOSITUIMMAT