MTV: 6 vaiettua koronaoiretta, joista harvemmin puhutaan


Yleensä terveysalan tiedotteissa ovat esillä koronavirusinfektion tyypillisimmät oireet, kuten kuume, yskä, kurkkukipu, hengenahdistus, lihaskivut, väsymys, nuha, pahoinvointi, ripuli sekä maku- ja hajuaistin häiriöt.

Koronavirus on kuitenkin aiheuttanut myös toisenlaisia oireita, joista on harvoin puhuttu. MTV kokosi yhteen harvemmin mainittuja oireita, joita on havaittu koronaviruksen saaneilla potilailla.

1. Miesten intiimiongelmat

Koronavirusinfektion aiheuttaman Covid-19-taudin uskotaan voivan vaikuttaa miesten sukupuolielinten toimintaan aiheuttamiensa verihyytymien kautta.

Elokuun lopussa uutisoitiin aiemmin terveestä 37-vuotiaasta miehestä, jonka molemmat kivekset olivat tulehtuneet koronatartunnan jälkeen. Heinäkuussa 67-vuotias mies kärsi sairaalassa erektiosta, joka kesti lähes neljä tuntia.

2. Hiustenlähtö

Hiustenlähtöä voi esiintyä infektioiden jälkeen ja samaa on havaittu myös Covid-19-taudin seurauksena. MTV:n tietojen mukaan koronaviruksen takia pudonneet hiukset kasvavat kuitenkin myöhemmin takaisin. Yllä olevalla videolla Hollywood-näyttelijä Alyssa Milano näyttää, miten paljon häneltä lähti hiuksia koronaviruksen takia.

3. Korvien soiminen

Koronapotilailla on havaittu tinnitusta ja kuulo-ongelmia. Tämä ei ole harvinaista voimakasta stressiä aiheuttavissa taudeissa. Myös esimerkiksi tuhkarokon, sikotaudin ja aivokalvontulehduksen tiedetään voivan aiheuttaa kuulon alenemista.

4. Silmäoireet

Koronaviruksen aiheuttamaan vakavampaan infektioon voi liittyä silmien vuotamista ja punoitusta, luomien turvotusta sekä silmien valonarkuutta ja ärsytystä.

5. Ihomuutokset

Lieviin koronavirustapauksiin voi liittyä kutisevaa ja punoittavaa ihottumaa, nokkosihottumaa sekä vesirakkuloita.

6. Aivosumu ja väsymys

Koronaviruksen oireet voivat jatkua pitkään toipumisen jälkeen. Eräässä tutkimuksessa havaittiin neurologisia oireita yli puolella Covid-19-taudista toipuneilla koronapotilailla. Pitkäaikaisiin oireisiin kuuluvat myös uupuminen ja totaalinen väsymys.

Lähde: MTV

Kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT

Mikko Alatalon lapsenlapsi pyrkii Miss Suomeksi – katso kuva!

Miss Suomi -kilpailun semifinalistit julkistettiin 7. kesäkuuta Helsingissä. Jatkoon pääsi 20 kaunotarta. Heidän joukossaan on muun muassa Mikko Alatalon...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Tunnistatko tätä autoa tai polkupyöräijää? Poliisi julkaisi kuvia

Poliisi pyytää kansalaisten apua perjantaina 26.toukokuuta Eurassa tapahtuneeseen koruliikkeen murtoon liittyen. Tapahtumayönä valvontakameran videoihin on tallentunut pyöräilijä ja pakettiauto.

IS: Lauri Tähkä on saanut syytteen seksuaalirikoksesta

Laulaja-lauluntekijä Lauri Tähkä, oikealta nimeltään Jarkko Suo, 49, on saanut seksuaalirikoksesta syytteen ja sen rikosnimike on pakottaminen seksuaaliseen tekoon.

Renny Harlin suloisessa yhteiskuvassa Coco-tyttärensä kanssa

Hiljattain elokuvaohjaaja Renny Harlin, 64, muutti perheineen Floridan Miami Beachille. Viime lauantaina Renny lisäsi sometililleen kuvan, jossa hänen vierellään on pieni Coco-tytär,...

Syötkö jotain näistä lääkkeistä – varo!

Tuntuuko että ihosi on tavallista herkempi auringolle? Paloitko? Voi olla, että lääkeaineesi herkistää auringonvalolle. Tiettyjen lääkeaineiden kanssa tulee olla...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

KK: Sisko paljastaa Kikan todellisen kuolinsyyn

Kikan sisko Kati Lahti palaa Kodin Kuvalehden haastattelussa vuonna 2005 menehtyneen laulajan viimeisiin hetkiin. Hän korostaa, että asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje