MTV: Pakollisen koronatestin väliin jättävä turisti voi saada sakot – mainehaitta Suomelle?


Matkustusrajoitukset lieventyivät eilen maanantaina. Nyt EU- ja Schengen-maista voi matkustaa vapaasti Suomeen, mikäli on saanut täyden rokotesarjan tai sairastanut koronan puolen vuoden sisällä. Muussa tapauksessa vaaditaan vähintään yksi koronatesti maahantulon yhteydessä.

Mikäli turisti kieltäytyy pakollisesta koronatestistä, voi seurauksena olla sakkorangaistus. MTV:n haastattelema Visit Finlandin johtaja Kristiina Hietasaari väittää, että sakko on mainehaitta Suomelle.

– Se on vähän sellainen ”älkää tulko tänne, kiitos”, Hietasaari kertoo MTV:n mukaan.

Muuten Suomi on Hietasaaren mukaan ihanteellinen korona-ajan kohde. Ruuhkat ja jonot puuttuvat, ja Suomeen uskotaan.

Tänä kesänä ulkomaalaisia matkustajia onkin liikenteessä viime vuotta enemmän, mutta Hietasaaren mukaan matkailukesää ei enää pelasteta.

– Vaikka Suomeen voikin tulla, niin kotiinpaluu ei välttämättä ole kovin yksinkertaista.

Kuva: Unsplash

SUOSITUIMMAT

IL: Raju sairaus vei tänä aamuna Ossi Ahlapuron – tytär kertoo viimeisistä hetkistä

Näyttelijä Ossi Ahlapuro on kuollut 83-vuotiaana. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti. Ossi Ahlapuro menehtyi lyhyen aikaa kestäneeseen rajuun...

Ensitreffit-osallistuja synnytti kuukausi sitten – katso ällistyttävä bikinikuva

Ensitreffit alttarilla -ohjelman australialaisversioon vuonna 2017 osallistunut Sharon Marsh on pysytytellyt parrasvaloissa kaikki nämä vuodet. Tuttavallisemmin Shazzina tunnettu näyttävä nainen kertoo kuulumisiaan...

Seiska: Cheek menetti malttinsa käräjillä – väitteet tienesteistä olivat liikaa

Helsingin käräjäoikeudessa puidaan parhaillaan petossyytettä. Syytettynä on Cheekin eli Jare Tiihosen ex-ystävä. Taustalla on miesten yhteinnen ullakkohuoneistoprojekti. Ex-ystävän epäillään...

Tältä Ruusun aika -sarjan Illi näyttää nyt – katso kuvat

Kaikki 90-luvulla televisiota tapittaneet muistavat ihastuttavan Ruusun aika -sarjan. Ilmaria eli tuttavallisemmin Illiä näytteli Paavo Westerberg. Näyttelijä oli tuolloin 17-vuotias miehenalku, joka...

Seiska: Kaija Koo ja ex-mies herkuttelivat pikaruokaravintolassa – kuvalinkki

Laulaja Kaija Koo, 60, ja hänen entinen miehensä bongattiin herkuttelemassa Espoossa sijaitsevassa McDonald’s-pikaruokaravintolassa ja heille maistui jäätelö. Kaksikon erosta...

Vesa Keskinen kauppaa omaisuuttaan netissä – katso kuvat

Nettiin on ilmestynyt myynti-ilmoitus, jonka takana on itse Vesa Keskinen. Kaikkien tuntema kyläkauppias kaupittelee Nettiauto-sivustolla Ferrariaan. Ökyauton hintapyyntö on...

Lidl ohjeistaa vanhempia: Älä sorru olemaan helikopterivanhempi!

Lidl on julkaissut viiden vinkin listan vanhemmille. Kauppaketjun rekrypäällikkö Annina Hyvönen on laatinut ohjeistuksen siitä, kuinka vanhempi voi auttaa ja tukea nuorta...

Katja keksi, miten sähkölämmityksen kulut saa lähes nollaan

Facebookissa on jälleen käyty keskustelua sähkön säästämiseen liittyen. Linjoille on ilmestynyt myös Katja-niminen nainen. Hän kertoo keksineensä oivan keinon...

Katariina Juselius menestyi kansainvälisessä missikisassa – kommentoi asiaa Seiskalle

Katariina Juselius, 28, osallistui Miss Planet International -kilpailuun, jotka järjestettiin Kambodžassa ja hänet valittiin eilen finaalissa neljänneksi perintöprinsessaksi. Voiton nappasi filippiiniläinen Maria...

Johanna Tukiaisen ulostulo loksauttaa leuat! ”Onpa otsaa!”

Johanna Tukiainen menetti hiljattain lapsensa huoltajuuden ja sai sen jälkeen tuomion törkeästä lapsikaappauksesta. Tuksu ei tunnu löytävän itsestään syytä...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje