Näin asetat tavoitteesi niin, että myös saavutat ne – 5 askelta menestykseen


Mikäli haaveilet tiettyyn tavoitteeseen pääsemisestä tai elämänmuutoksen tekemisestä, paras aika aloittaa on aina tänään. Sen sijaan, että odottaisit ”täydellistä hetkeä”, aloita heti. Muuten tavoitteet jäävät saavuttamatta.

Jos sinulla on päämäärä, jonka eteen olet valmis työskentelemään toden teolla, tässä tärkeitä vinkkejä unelmasi toteuttamiseen:

Valitse sopivan kokoinen tavoite

Jos tavoitteesi on liian helppo tai liian vaikea, motivaatiota sen saavuttamiseen tarvittavien askeleiden ottamiseen on hankala löytää.

Jos tavoite on liian matalalla, nosta rimaa: Sen sijaan että juoksisit 5 minuuttia joka päivä, suunnittele treenaavasi viiden tai kymmenen kilometrin juoksua varten. Riittävä haaste tekee treenaamisesta kiinnostavampaa.

Toisaalta, jos et ole koskaan aiemmin harrastanut juoksua, voi ultramaratonin juokseminen olla liian haasteellinen tai jopa mahdoton päämäärä.

Mieti siis mikä on sinulle sopivan kokoinen tavoite.  

Toimi pitkäjänteisesti

Jyrkkä ”kaikki tai ei mitään” -asenne mitä tahansa päämäärää tavoitellessa on takuuvarma keino epäonnistua.

Kun tajuat, että tekeminen joka päivä – onpa päivittäinen askeleesi kuinka pieni tahansa – auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi, olet menossa oikeaan suuntaan.

Ja sitten kun myös toteutat tämän ajatuksen käytännössä, olet matkalla maaliin.

Muista, että epäonnistuminen ei ole syy lopettaa. Parin päivän eksyminen suunnitelmasta ei haittaa, kunhan pysyt tavoitteissasi pidemmällä aikavälillä.

Anna itsellesi aikaa

On epärealistista ja epäterveellistä haluta pudottaa 10 kg kuukaudessa. On järkevämpää ja kestävämpää pudottaa halutut kymmenen kiloa vuodessa tai kahdessa.

Näin tulokset myös säilyvät pidempään.

Joten kun asetat itsellesi tavoitteita, mieti realistisesti, kuinka kauan tavoitteen saavuttamiseen voi kulua aikaa.

Älä turhaudu. Muutokset eivät tapahdu yhdessä yössä, mikä on usein vain positiivista. Sinulla on näin paremmin aikaa sopeutua muutokseen.

Kun olet päättänyt aikataulusta, aseta kuukausittainen suunnitelma tavoitteeseen pääsemiseksi, ja ala toteuttaa sitä saman tien.

Pilko tavoite pienempiin osiin

Tavoitteen jakaminen pienempiin osiin motivoi ja auttaa eteenpäin.

Esimerkiksi, jos sinulla on paljon luottokorttivelkaa, voi kaikkien velkojen maksaminen tuntua mahdottomalta ajatukselta. Velattomuuden tavoite vaikuttaa näin saavuttamattomalta.

Mutta jos otat yhden luottokortin kerrallaan ja yrität varmistaa, että saat maksettua tietyn summan joka kuukausi, kunnes velka on hoidettu, tavoite muuttuukin realistisemmaksi.

Sen sijaan että toimisit vain abstraktin tavoitteen pohjalta, kirjoita ylös tarkka toimintasuunnitelma, kuinka aiot päästä tavoitteeseesi.

Jos tarkoituksesi on maksaa pois luottokorttivelat: vältä impulssiostoja, leikkaa luottokortti kahtia, maksa joka kuukausi 150 € kyseistä luottoa ja niin edelleen.

Älä odota täydellistä hetkeä

Voi olla, että et koskaan tunne olevasi valmis kohtaamaan asettamaasi haasteetta. Joten sen sijaan, että odottelisit täydellistä hetkeä, voit aivan yhtä hyvin aloittaa nyt.

Muista, että voit aina muokata suunnitelmaasi matkan varrella. Sen sijaan, jos et ikinä aloita, sinulla ei ole mitään mitä parantaa.

Olipa tavoitteesi minkä kokoinen tahansa, pienikin askel oikeaan suuntaan on aina parempi kuin ei mitään.

Älä siis odota yhtään pidempään, vaan tee jotain unelmasi eteen jo tänään.

Lähde: Viva Fifty!

SUOSITUIMMAT

Mikko Alatalon lapsenlapsi pyrkii Miss Suomeksi – katso kuva!

Miss Suomi -kilpailun semifinalistit julkistettiin 7. kesäkuuta Helsingissä. Jatkoon pääsi 20 kaunotarta. Heidän joukossaan on muun muassa Mikko Alatalon...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Tunnistatko tätä autoa tai polkupyöräijää? Poliisi julkaisi kuvia

Poliisi pyytää kansalaisten apua perjantaina 26.toukokuuta Eurassa tapahtuneeseen koruliikkeen murtoon liittyen. Tapahtumayönä valvontakameran videoihin on tallentunut pyöräilijä ja pakettiauto.

IS: Lauri Tähkä on saanut syytteen seksuaalirikoksesta

Laulaja-lauluntekijä Lauri Tähkä, oikealta nimeltään Jarkko Suo, 49, on saanut seksuaalirikoksesta syytteen ja sen rikosnimike on pakottaminen seksuaaliseen tekoon.

Renny Harlin suloisessa yhteiskuvassa Coco-tyttärensä kanssa

Hiljattain elokuvaohjaaja Renny Harlin, 64, muutti perheineen Floridan Miami Beachille. Viime lauantaina Renny lisäsi sometililleen kuvan, jossa hänen vierellään on pieni Coco-tytär,...

Syötkö jotain näistä lääkkeistä – varo!

Tuntuuko että ihosi on tavallista herkempi auringolle? Paloitko? Voi olla, että lääkeaineesi herkistää auringonvalolle. Tiettyjen lääkeaineiden kanssa tulee olla...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

KK: Sisko paljastaa Kikan todellisen kuolinsyyn

Kikan sisko Kati Lahti palaa Kodin Kuvalehden haastattelussa vuonna 2005 menehtyneen laulajan viimeisiin hetkiin. Hän korostaa, että asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä...

Koiran kohtalo mietityttää Länsi-Suomessa – mitä mieltä sinä olet?

Eräässä länsisuomalaisen kaupungin Facebook-ryhmässä kerrottiin torstaina autoon jätetystä koirasta. Silminnäkijän mukaan omistaja oli jättänyt koiransa autoon huutamaan ja mennyt itse kuntosalille.

Metallinpaloista ruuassa varoitetaan taas! Myyty K-kaupoissa, Ässässä, …

Ruokavirasto on tiedottanut toistamiseen takaisinvedosta metallinpalojen vuoksi. Nyt kyseessä on Pastella fettuccine pinaatti tuorepasta, jota myydään 400 gramman pakkauksissa.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje