Näin saat rakkauden säilymään – kolme yksinkertaista keinoa


Kaikkihan sen tietävät, että uutuudenviehätys katoaa aina – ja niin käy myös rakkaudessa, mutta jotain on kuitenkin tehtävissä.

Tutkimusten mukaan rakastumisesta syntyvä onnellisuuden tunne heikkenee ajan myötä.
Oletpa kuinka romanttinen tahansa, rakastuminen ja rakastaminen ovat kaksi eri asiaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että rakkaus häviäisi. Se vain muuttaa muotoaan intohimosta kiintymykseksi.

Psykologi Sonja Lyubomirsky tutkii muuttuvan rakkauden muotoja. Hänen mukaansa siirtymää rakastumisesta rakkauteen voi helpottaa kolmella yksinkertaisella keinolla: arvostuksella, vaihtelulla ja yllätyksellä.

Arvostus

Kun asetumme elämään yhdessä kumppanimme kanssa, arjen kiireet ja vaatimukset voivat hukuttaa alleen ne arvostuksen eleet, jotka olivat helppoja ja spontaaneja suhteen alussa.

Lyubomirsky kehottaa kirjoittamaan ylös asioita, joita kumppanissasi arvostat. Arvostuksen
tunteita voi myös vahvistaa kuvittelemalla elämän, jossa kumppania ei enää ole. On tärkeää, että parisuhteesta ei pääse tulemaan itsestäänselvyys.

Vaihtelu

Vaihtelulla vältetään parisuhteen jumiutuminen. Lyubomirsky ehdottaa jonkin uuden asian opettelemista yhdessä. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi uuden kielen opettelu, tanssitunnit tai ruoanlaittokurssi.

Rutiinit ovat usein välttämättömiä, mutta on tärkeää tasapainottaa arkea jollakin uudella ja jännittävällä.

Yllätys

Tutkimusten mukaan ihmisen kiinnostus omaa kumppaniaan kohtaan vahvistuu, kun hän näkee tämän epätavanomaisessa yhteydessä – kuten esiintymässä ensimmäistä kertaa, tai juoksemassa ensimmäistä maratonia.

Uudenlaiset tilanteet muistuttavat, että tutuksi tulleessa kumppanissa on edelleen yllättäviä ja tuntemattomia puolia.

Lähde: Positive Prescription

Kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT