Nainen tuhosi vahingossa 21 miljoonan euron lottokupongin!


Oi, voi, voi, voi vain kuvitella päähänoton määrän. Unilad-sivusto uutisoi yhdysvaltalaisnaisen onnettomasta kohtalosta. Hän olisi voittanut lotossa 26 miljoonaa dollaria eli noin 21 miljoonaa euroa, mutta kuponki oli päätynyt vahingossa pesukoneeseen.

Nainen oli ostanut puolisen vuotta sitten kestoloton Kalifornian osavaltiossa järjestettävään SuperLotto Plus -arvontaan. Hiljattain hän havaitsi, että hänen onnennumeronsa olivat osuneet kohdalle yhdessä arvonnoista.

Suomessa peli olisi ollut saman tien pelattu, mutta rapakon takana on jonkinlainen mahdollisuus yrittää todistella voittoaan ilman kuponkia. Esimerkiksi lapun huolellisella valokuvaamisella voi olla mahdollisuus saada rahansa tositteen jostain syystä tuhouduttua.

Nainen pystyi todistamaan ostoksensa, sillä hän näkyi kupongin myyneen liikkeen valvontakameratallenteissa. Lottokoneeseen puolestaan tallentuu masiinasta tulostetut tiedot. Mutta ei auttanut ei. Arvontoja valvovat viranomaiset eivät hyväksyneet videokuvaa todisteeksi.

No, joku voitosta hyötyy kuitenkin. Kalifornian osavaltion loton lunastamattomat voitot eivät mene seuraaviin jättipotteihin, vaan rahat lahjoitetaan koulujen käyttöön. Lisäksi voittokupongin myynyt yritys saa 107 000 euron bonuksen.

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Tätä kuvaa Sanna Marin ei halunnut julki – katso kuva jutusta!

HBO Max -kanavalla nähdään pääministeri Sanna Marinin hallitusviisikosta kertova kolmiosainen dokumenttisarja nimeltä Viisi valittua 9. kesäkuuta. Siinä seurataan viiden naisministerin elämää...

Yle: Tällä huvittavalla tavalla poliisi rajoittaa nuorison juhlimista

Tiesitkö, että poliisilla on sangen kekseliäs tapa rauhoittaa nuorison juhlimista? Tämä tapa on ollut esimerkiksi Espoossa käytössä jo viitisen vuotta. Keinoon turvaudutaan...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

IS: Bess kommentoi ikäeroa tanskalaiseen Danny-kumppaniinsa

Laulaja Bess, 30, ja tanskalainen Danny Baertelsen, ovat seurustelleet kesästä 2020 asti. He tapasivat missikisayrittäjä Sunneva Sjögrenin häissä. Yli...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje