Nelli Matulan menestysalbumin deluxe-versiossa kolme uutta biisiä – kuuntele täältä!


Nelli Matulan jo ennakkoon kultaa myyneestä Kiltti tyttö -menestysalbumista julkaistiin perjantaina kolme uutta kappaletta sisältävä deluxe-versio. Levyn alkuperäinen versio julkaistiin huhtikuun alussa ja kokonaisuus oli neljä viikkoa putkeen Suomen Spotifyn kuunnelluin albumi. Se kipusi myös Suomen virallisen albumilistan sijalle 2.

Deluxe-albumin kolme uutta kappaletta ovat tanssittava kesähitti ”Diva” sekä keskenään biisiparin muodostavat kappaleet ”Mee tai jää” ja ”KPS”. Nelli Matulan omien sanojen mukaan kaksi viimeistä kappaletta saattavat albumin tarinan onnelliseen päätökseen. Tarttuva ”Diva” on vuorostaan artistin seuraava virallinen single, joka istuu osuvasti alkavan kesän tunnelmointiin.

– Albumikokonaisuutta ajatellen ”Diva” on itsenäinen alter ego -biisi. Kuvailisin sitä oikeastaan itseironiseksi, överi-itsevarmaksi 2000-luvun alun poptähti-karikatyyrifiilistelyksi. Tää biisi on ollut olemassa jo tosi pitkään ja olen oikeastaan vain odottanut oikeaa aikaa sen julkaisulle. ”Diva” on yksi mun omista lemppareista ja tuntuu ihanalta päästää se vihdoin maailmaan, Matula kertoo.

Alla kaikki kolme uutta kappaletta.

Kiltti tyttö -albumi pitää sisällään muun muassa hitit ”Limbo”, ”Tulevaisuuteen”, ”Sukupuuttoon” ja ”Lelu”. Albumijulkaisun jälkeen myös tulevan kesän keikkakalenteri on täyttynyt entisestään. Säkenöivä pop-artisti nähdään tulevana kesänä monilla festareilla, muun muassa Provinssissa, Qstockissa ja Ruisrockin legendaarisella Rantalavalla.

Lähde ja kuva: Universal Music

SUOSITUIMMAT