Netissä ihmetellään Jaajo Linnonmaan paluuta Aamulypsyyn – THL: Koronatestin negatiivinen tulos ei vapauta karanteenista


Radio Suomipopin suosittu Aamulypsy katosi yllättäen eetteristä kahdeksi päiväksi, kun ohjelmapaikalla kuultiin maanantaina ja tiistaina aiempia lähetyksiä.

Aamulypsyn pitkäaikainen juontaja Jaajo Linnonmaa kertoi tänään aamulla suorassa lähetyksessä syyn, miksi hänen, Tuukka Ritokosken ja Janni Hussin ääniä ei ole kuultu suorissa lähetyksissä kahteen päivään.

Linnonmaan mukaan hän ja Ritokoski ovat altistuneet edellisviikon työkeikallaan koronavirukselle. He saivat sunnuntaina samalla keikalla olleelta henkilöltä viestin, jossa hän kertoi sairastuneensa koronaan.

Linnonmaa kertoi, että hän itse ja Ritokoski kävivät heti maanantaina koronatestissä. Hän itse sai tiistaina negatiivisen tuloksen, mnutta Ritokosken testituloksesta ei ollut vielä tietoa.

Keskiviikkona Ritokosken tilalla ohjelmassa oli Hovimuusikko Ilkka eli Ilkka Ihamäki, joka kertoi saaneensa luvan kertoa Ritokoskelta terveiset, että tämä istui kotona hyvävointisena, mutta toimettomana.

Linnonmaa veisteli, että Ritokoski oli valinnut halvemman testin, jonka vuoksi vastauksen saaminen kestää pidempään.

Linnonmaan paluu työpaikalle on kuitenkin herättänyt kiitosten lisäksi myös jonkin verran hämmennystä. Esimerkiksi Ilta-Sanomien lukijat sekä joidenkin keskustelupalstojen kommentoijat ovat ihmetelleet, olisiko Linnonmaa vielä saanut palata työpaikalle, koska THL:n ohjeistuksen mukaan negatiivinen testitulos ei ole peruste 14 vuorokauden karanteenin purkamiselle, jos henkilö on altistunut varmistetulle koronatapaukselle. THL:n ohjeistus perustuu siihen, että vaikka testitulos on negatiivinen, koronatartunta voi olla vielä oireettomassa itämisvaiheessa.

Kuva: Instagram

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Tätä kuvaa Sanna Marin ei halunnut julki – katso kuva jutusta!

HBO Max -kanavalla nähdään pääministeri Sanna Marinin hallitusviisikosta kertova kolmiosainen dokumenttisarja nimeltä Viisi valittua 9. kesäkuuta. Siinä seurataan viiden naisministerin elämää...

Yle: Tällä huvittavalla tavalla poliisi rajoittaa nuorison juhlimista

Tiesitkö, että poliisilla on sangen kekseliäs tapa rauhoittaa nuorison juhlimista? Tämä tapa on ollut esimerkiksi Espoossa käytössä jo viitisen vuotta. Keinoon turvaudutaan...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Oho! Antti Tuiskun uusi ura Espanjassa yllättää – tätä hän myy!

Uransa paketoinut Antti Tuisku ei jää makaamaan laakereillaan. Tiedossa on, että hän on opiskellut terapeutiksi, mutta toisenlaistakin bisnestä hän ryhtyy pyörittämään.

Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi bongattiin hyvin yllättävästä paikasta

Olisitko ikinä uskonut, että presidentti Tarja Halonen ja hänen puolisonsa Pentti Arajärvi pitävät tällaisesta musiikista? Pariskunta nimittäin nähtiin sunnuntaina Rammsteinin keikalla Helsingin...

Varoitus! Suomalaisnaiselta huijattu 150 000 euroa Facebookissa!

Lukuisilta suomalaisilta on viime viikkojen aikana onnistuttu huijaamaan rahaa Facebookin välityksellä. Järkyttävin kohtalo on poliisin tietojen mukaan Pohjois-Savossa asuvalla naisella. Hän menetti...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje